sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Sininen tulevaisuus


No tuosta nimestähän voidaan tietysti olla mitä mieltä tahansa, mutta onhan se parempi kuin sininen unelma. Värien kirjo puolueiden nimissä näyttää loistavan kirkkaammin kuin sateenkaari. Sininen tulevaisuus ei toki ole vielä puoluekaan, joten on melko typerää mitata sen kannatusta ja verrata sitä sitten joidenkin puolueiden kannatukseen. Ei tietenkään sellaista voi kannattaa, mitä ei ole vielä olemassakaan.

On oletettavaa, että ei minustakaan koskaan tule tuon puolueen kannattajaa, mutta kun olen ollut tuollainen SMP:n jäärä, ei ole kovin helppoa katsoa ihan syrjästä, mitä tapahtuu puolueen perinnölle. Ymmärrän tapahtuneen, vaikka en pidäkään nykytilannetta toivottuna. Mille tahansa puolueelle olisi menetys, jos yli puolet sen kansanedustajista eroaisi puolueesta. Vielä suuremmaksi menetys kasvaa, jos porukassa on koko puolueen parhaimmisto, mukaan lukien kaikki ministerit. Näinhän taisi perussuomalaisille käydä.

Kun olen tuo ”SMP:n jäärä”, muistan hyvin puolueen ideologian, jossa vahvasti johtavana teemana oli vähempiosaisten asian ajaminen. Mielestäni SMP teki sitä työtä voimakkaammin kuin silloiset vasemmistopuolueet. Kuitenkin se otti huomioon myös realistiset mahdollisuudet, jotka tuntuvat olevan melko vieraita asioita nykyiselle vasemmistolle. Muistan Urpo Leppäsen ajaneen työllisyyslain, jonka avulla vaikeinakin aikoina työllistettiin kymmeniä tuhansia pitkäaikaistyöttömiä. Samaan ei yksikään ns. työväen puolue yltänyt. Valitettavasti SMP ajautui konkurssiin, jonka todellisia syitä en tunne, mutta tuon puolueen raunioille nousi perussuomalainen puolue, jonka tarkoitus oli jatkaa SMP:n ja Veikko Vennamon jättämää perintöä.

”Valta turmelee ja ehdoton valta ehdottomasti.” Osittain näin kävi perussuomalaisille. Kahden suuren ”jytkyn” jälkeen alkoi puoluetta vaivamaan mammuttitauti, ja puolueen kannatusta alettiin haalia porukasta kun porukasta. Aivan kuin kannatuksen määrä olisi laadun tae. Luulen Veikko Vennamon pyörineen haudassaan, kun hän joutui katselemaan, kuinka hänen oppilaansa Timo Soini hyväksyi kaiken maailman rasistien soluttautumisen puolueen riveihin. Tosiasiassahan nuo käenpojat sitten saattoivat puolueen tilanteeseen, jossa nyt ollaan. Puolue oli liukunut pois alkuperäisiltä linjoiltaan.

En osaa sanoa, onko Sininen tulevaisuus oikea ratkaisu, mutta selvää oli, että isänmaan etua ajattelevat ihmiset eivät voineet enää jäädä Halla-ahon johtamaan puolueeseen, jonka kanssa kukaan ei halua tehdä yhteistyötä.

Olisi toki ollut mahdollista, että Juha Sipilä olisi hajottanut hallituksen, mutta nyt siihen ei toki ollut tarvetta. Hallituksella oli edelleen enemmistö ja kyseiset ministerit lienevät hoitaneet tehtävänsä aivan hyvin. Ministerinhän ei välttämättä tarvitse kuulua mihinkään puolueeseen, joten asia on ihan kunnossa. Jos joku väittää, että kansaa olisi jotenkin petetty, niin ei kai. Eihän kansa ole ministerejä edes valinnut, vaan se on valinnut eduskunnan. Ainut epäkohta, jota olen aiemminkin arvostellut, on se, että kansanedustaja ylipäätään saa olla myös ministeri ja pääsee äänestämään omasta luottamuksestaan. No hallitus sai luottamuksen ja maassa kaikki hyvin. Tai ainakin pitäisi olla.

Mitä sitten viimeaikaiset kannatusmittaukset ovat kertoneet? Ne ovat kertoneet, että maassamme on edelleen tuo muutama prosentti rasisteja, joiden varassa ”persut” nyt roikkuvat, ja ”persuista” eronneet eivät ole muodostaneet mitään puoluetta. Vanhojen puolueiden kannatuslukemat vaihtelevat niin kuin ne ovat aina vaihdelleet. Minun ainut huolenaiheeni on vihreiden nousu, sillä olen vahvasti sitä mieltä, että heidän talouspolitiikkansa vesi Suomen pian turmioon.

Onni onnettomuudessa on, että ennen kuin muutokset suuremmin vaikuttavat, olen jo alta pois. Kyllä minä peukkua pidän noille ”loikkareille”, vaikka enempää en voi tehdä. 

 Kuvakaappaus: Milko Aikio/twitter

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kunka tärkeää on kielitaito?

Vaikka minulla on varsin korkeatasoinen yliopistokoulutus, en silti oikein ymmärrä tätä ”haasteellista” nykysuomea, puhumattakaan vieraista kielistä, jotka olen unohtanut ajat sitten. Jotta en nyt itseäni yliarvioisi, sanon, että olen vähintään keskivertosuomalainen ja oletan hallitsevani tämän kielemme vähintään kohtalaisesti. Kuten jo tunnustin, vieraita kieliä en puhu, vaikka jotain tankeroenglantia ehkä osaisinkin. Tankeroa alkaa olla myös ruotsinkielen taitoni, vaikka minulla on peräti kaksikielisyystodistus. Joka kielitaitoa oikeasti työssään tarvitsee, se sitä sitten tarvitsee. Suurin osa meistä suomalaisista vain papereita saadakseen. Näitä papereita tarvitsevat sitten vain keskitason virkamiehet, mutta eivät kansanedustajat, ministerit eikä edes presidentti. Nämä ovat tehtäviä, joissa tarvittaisiin oikeaa osaamista... siis ainakin tarvittaisiin. Ei kielitaitokaan haitaksi ole, mutta ei useinkaan kovin välttämätön. Minulle ei kielitaidottomuus ole koskaan ollut ongelma, sillä minulla on paperit ja hyvä tulkki.

En siis pyri aliarvioimaan kielitaidon merkitystä, mutta en oikein jaksa hyväksyä sen yliarviointiakaan. Virkamiesruotsin vaatiminen on täysin perusteetonta suomenkielisillä alueilla, joissa monilla täysin kielitaidottomilla ihmisillä on jotenkuten hankittu kielitodistus. Kielitaidottomuudesta huolimatta heillä siis on tämä todistus, mutta onneksi he eivät koskaan ole joutuneet käyttämään muuta kuin suomen kieltä. Kunkin työn kielitaitovaatimuksen voi tietää vain se ihminen, joka on palkkaamassa työntekijää tähän tehtävään. Jättäkäämme se siis hänen huolekseen.

Olen myös ihmetellyt, mitä tekemistä suomen kielen taidolla on kansalaisuuden kanssa. Kyllä kotouttamisen pitäisi riittää ja jälleen kielitaidon arviointi voitaisiin jättää työnantajan vastuulle. Selvää on, että lääkärin tulee ymmärtää suomea, mutta Nokian insinöörin ei välttämättä. Kyllä molemmat ovat kuitenkin ihan hyvä lisä paikkaamaan meidän akateemisien maastamuuttajien jättämiä aukkoja. Jos minä olisin Kempeleen kuningas, säätäisin lain, että kotouttamiskoulutuksessa ainut hyväksyttävä kieli olisi suomen kieli, jolla pärjää kaikkialla Suomessa. On kauhea ajatella jonkun pakolaisen kotouttamista, jossa hän saa kotouttamiskoulutuksen ruotsin kielellä ja hänet jätetään ”rannikon vangiksi”, koska hän osaa vain arabiaa ja hieman ruotsia. Pystyy ostamaan kahvit Pietarsaaressa, mutta kuolee nälkään Kuopiossa. Suomen kielellä saisi jotain suuhunpantavaa molemmissa paikoissa. Puhtaasti ruotsinkielisiä paikkoja ei Suomessa montaa ole. Kaikki kunnia ruotsin kielelle, se on käypä kieli esim. Ruotsissa, vaikka siellä asuukin suomenkielisiä paljon enemmän kuin Suomessa ruotsinkielisiä.

Tässä nyt sitten taas minun teesini:

Kotouttamiskoulutus pakolliseksi maahanmuuttajille ja siinä pääpaino suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin oppimiselle. Kielitaitovaatimus pois kansalaisuushakemuksista ja se työnantajan huoleksi.

Rasisteille ja muille ”maahanmuutokriittisille” tiedoksi, että hyvin monet ”mamut” ovat hyvin kielitaitoisia ja korkeasti koulutettuja. Toki joukossa on oppimattomia ja vähemmän koulutettuja, aivan kuin suurin osa rasisteista.

Englannin koulutukseen joutunut ja sitä vastustanut Kuopion poliisi törmäsi tilanteeseen, jossa ulkomaalainen turisti tuli kysymään neuvoa. Turisti yritti ranskaksi. Eei onnistunut. Sitten kokeili englanniksi ja saksakasikin, mutta sama tulos. Vieläpä kokeiltiin paria muutakin kieltä, mutta ei auttanut. Lopulta turisti luopui toivosta ja jatkoi matkaansa, jolloin poliisimies totesi kumppanilleen: ”Siinäs näet, ei kielitaidosta ole paljonkaan hyötyä, hääkii puhu ainaki kuutta kieltä, mutta ei auttant.”

Niin että silleen. Kielitaitoa tarpeen mukaan, mutta ei muodon vuoksi. Muodoilla on merkitystä vain missikilpailuissa.


Kuvahaun tulos haulle kielitaito


keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Rajat kiinni ja heti

Tässä muutamia viikkoja sitten viestitti oikea media, että Suomen syntyvyys on kestämättömän alhaisella tasolla. Väestötieteilijät sanovat, että väestönlisäys pitäisi kaksinkertaistaa, että edes huoltotaseemme saataisiin tasapainoon. Se on yksinkertaisesti niin, että tuleva työvoima ei pysty maksamaan tulevien eläkeläisten eläkkeitä. On siis aivan aiheellista huutaa, että rajat kiinni. Tässä yhdyn lähes täysin näihin itseään maahanmuuttokriittisiksi itseään kutsuviin rasisteihin. Sanon siksi ”lähes”, sillä minä panisin sen lukon toiselle puolelle.

Meidän nuorisostamme tuhannet ”pakenevat” ulkomaille, koska tämä ”maailman paras maa” ei tarjoa heille koulutusta vastaavaa työtä. Osaamista vastaavaa kyllä löytyisi, mutta kun tämä pullalla syötetty sukupolvi uskoo, että koulun penkiltä siirrytään suoraan toimitusjohtajiksi. Valitettavasti se ei näin mene.




Tuo mainitsemani rasistilauma huutaa samaan hengenvetoon, että maahanmuuton kustannukset olisi laskettava. Eihän se paha ole, että ne lasketaan ja luultavasti onkin laskettu, mutta myös maastamuuton kustannukset olisi laskettava. On totta, että maahanmuuttajien tuoma taloudellinen hyöty ei läheskään korvaa sitä menoa, joka aiheutuu maastamuutosta. Ajatelkaapa synnytyksen kustannuksia, lapsilisiä ja ilmaista koulutusta aina korkea-asteelle saakka. Puhumattakaan opintotuen nimellä kulkevasta sosiaaliavusta. Puhe on sadoista tuhansista nenää kohden, ja kaiken tämän he vievät mennessään. Ehkäpä meillä ei todellakaan ole varaa pitää rajoja avoinna ulospäin.

Me puhumme pakolaistulvasta jo silloin, kun tänne on tulossa suurehkon urheilutapahtuman yleisömäärän verran ihmisiä. Olemme tässäkin tapauksessa sulkemassa rajoja, vaikka olemme hyvin tietoisia, että monet sivistysvaltiot ovat ottaneet satakertaisen määrän ulkomaalaisia. Jopa Euroopan väkivaltaisimmiksi tunnettuja suomalaisiakin. Monet Euroopan maat ovat myös laskeneet siirtolaisten tuomat hyödyt ja haitat, ja ainakin taloudellisesti kaikki ovat jääneet plussan puolelle. Näin on käynyt jopa naapurillemme Ruotsille, jossa asuu puoli miljoonaa suomalaistakin. Ehkäpä tästä syystä Ruotsi ei ole karkottanut maanmiehiehiämmekään, vaikka sikäläinen media aina pahan tapahtuman aikana repi otsikoita ”En finne igen”. Ehkä ei enää, sillä taisi olla niin, että kansallisuuden perusteella tapahtuma leimaaminen on nyt lailla kielletty. Ehkäpä nuo otsikot sopisivat nyt Suomeenkin, sillä usein ulkomaalaisia syytetään suomalaisten tekemistä teoista.

Lapin uutisissa kerrottiin nyt, miten Lapin kunnat ovat ruvenneet ottamaan ulkomaalaisia, koska niistä uskotaan saatavan apua työvoimapulaan.

Toisen kuolema on toisen leipä. Niin kurja kuin pakolaisten kohtalo onkin, on se onni meille syntyvyyden kourissa kamppaileville suomalaisille. Suomi on pinta-alaltaan suuri, rikas maa, jossa väkiluku on vain murto-osan monista keskisen Euroopan maista. Meille ”pakolaistulva” on onnenpotku. Ehkä moni rasistikin tulee saamaan eläkkeensä siksi, että pakolaiset pyörittävät Suomen työmarkkinoita.

Jos Moskovan yliopiston professori lakaisee Helsingin katuja, kertoo se vain kahdesta asiasta. Siitä, että hän on valmis tekemään työtä kuin työtä ja siitä, että Suomi ei osaa hyödyntää ulkomaalaisten osaamista.

Meillä on kaksi syytä ottaa vastaan nuo ulkomaalaiset. Toinen syy on inhimmillisyys ja toinen hieman itsekkäämpi, taloudellinen hyöty. Minäkin olen maahanmuuttokriittinen. Kritisoin sitä tapaa, jolla meille täysin vaarattomat ihmiset palautetaan kuolemanvaaraan. Kaikki eivät suostu lähtemään, ja heitä kohdellaan kuin rikollisia, vaikka he pelkäävät henkensä edestä.




tiistai 18. heinäkuuta 2017

Tätä lääkärit eivät halua ymmärtää




Ääni on kuultavissa olevaa mekaanista värähtelyä. Puhutaan äänen taajuudesta, jolla tarkoitetaan x värähtelyä sekunnissa. Erittäin suuritaajuista ja vastaavasti matalataajuista värähtelyä ei kuitenkaan ihmisen aistein voida havaita. Se ei silti tarkoita, ettei tätä värähtelyä olisi lainkaan olemassa. Tuulivoimalat lähettävät tätä matalataajuista värähtelyä, jota kutsutaan infraääneksi. Infaäänen olemassaolon jotkut lääkärit kieltävät, vaikka on olemassa kokemusperäistä tietoa, että se vaikuttaa joihinkin ihmisiin ja eläimiin hyvin negatiivisesti. Selitys heillä on, että se ei aiheuta vahinkoa, koska sitä ei aistein voida havaita.

Tosiasiassa en usko lääkäreitä Suomessakaan näin tyhmiksi. Minun henkilökohtainen oletukseni onkin, että kyseessä on tuulivoimayhtiöiden manipulaatio ja korruptio. Kuulo on aisti siinä missä aistit yleensäkin, eikä niillä välttämättä ole mitään tekemistä sairauksien tai onnettomuuksien kanssa. Väkisinkin tulee mieleen sairaalassa maannut vanha mies, joka ihmetteli, että miten hän saattoi joutua auton yliajamaksi, vaikka hän ei nähnyt koko autoa. En kuullut minäkään tuulimyllyjen aiheuttamaa infraääntä, mutta sairastuin siitä silti. Sadat vastaavat tapaukset ja minunkin oireiden vaihtelevuus kertovat vääjäämättä, että oikeasti juuri tästä on kysymys. Monissa kansainvälisissä tutkimuksissa tämä on myös todettu. Kuulo-, maku- tai hajuaistilla voidaan joissakin tapauksissa ennakoida sairastumista tai onnettomuutta, mutta aina näin ei ole. Me ihmiset olemme niin erilaisia. Siinä missä toinen sairastuu, saattaa toinen vain ihmetellä, että mikä sille nyt tuli. Kaikki eivät kärsi matkapahoinvoinnista eivätkä kaikki tupakoitsijat kuole keuhkosyöpään, mutta tällaisia ihmisiä on. Myöskään ilmassa leijailevat erilaiset siitepölyt ja saasteet eivät allergisoi kaikkia, mutta kiistaton tosiasia on, että jotkut ihmisistä ovat allergisia asioille, joita ei näe eikä kuule.

Jos joku lääkäri siis antaa tuulivoimayhtiön toimeksiannosta lausunnon, että intraääniä ei ole eikä niihin voi sairastua, koska niitä ei aistein voida havaita, se ei suinkaan todista, että näin ei sitten olisikaan. Korkeintaan se on todiste tämän kyseisen lääkärin osaamattomuudesta.

Tämän vibroakustisen oireyhtymän minulla diagnosoinut ulkomaalainen lääkäri totesikin, että tämä on Suomessa vielä niin uusi juttu, että suomalaiset lääkärit eivät sitä tunne. Ehkäpä se pitäisi pikimmiten sisällyttää myös suomalaiseen lääkärikoulutukseen. Vähintäänkin pitäisi tuleville lääkäreille kertoa, että sairauksien aiheuttajaa ei aina kuule, ei näe.

Infraäänen olemassaolo on tunnettu jo vuosisatoja, joten ei uskoisi olevan enää yhtään lääkäriä tai tuulimyllyn rakentajaa, joka ei siitä mitään tietäisi. Olisi korkea aika lääkäreidenkin myöntää se tosiasia, että jos istuu tärypöydällä, voi tulla kipeäsi.

Jos ette tiedä, mikä on tärypöytä, voin sen teille kertoa. Kun olin lapsi, meillä oli sementtivalimo, ja siellähän sellaista käytettiin.


perjantai 30. kesäkuuta 2017

Omituinen sote


Kyllä tuo sana sote on minulle ihan tuttu, mutta aina olen ihmetellyt, miksi kaksi eri asiaa on onnistuttu yhdistämään yhteen sanaan. Mikä ihmeellisintä, niitä käsitellään aivan kuin kyse olisikin yhdestä asiasta.

Vuosia sitten minulle suoritettiin sydämen ohitusleikkaus; en ollenkaan aavistanut, että kysymys onkin sosiaaliavusta. Ilmeisesti minun käsitykseni sosiaalipalveluista on hieman ontuva, mutta en minä niitä mitenkään ole esimerkiksi sairaanhoitoon osannut yhdistää. Onko se sitten kuitenkin niin, että kaikki ne, jotka käyttävät julkista sairaanhoitoa kuten esimerkiksi terveyskeskusta, ovatkin sosiaaliavun varassa eläviä ja vain yksityisiä lääkäriasemia käyttävät ovat oikeasti sairaita?

Kyllä minä aina olen luullut käsittävinäni, mitä tarkoitetaan sosiaalipalveluilla ja mitä taas terveydenhoidolla, mutta täysin outoa minulle on aina ollut, mitä on sote. Se on melkein kuin kiva. Joo, joo… kiva tarkoittaa tietysti kirkollis- ja vankeusasioita. Eivät ne sen kauempana toisistaan ole kuin opintotuki ja umpisuolen leikkaus.

 ”Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjaus ja valvonta uudessa rakenteessa.”

Ennen kuin rupesin tätä kirjoittamaan, piti ihan netistä tarkistaa, mitä tarkoitetaan yleensä näillä asioilla. No kyllähän sieltä yllätyksiäkin löytyi, mutta ei sentään niin suurta yllätystä, että ohitusleikkaus tai umpisuolen poisto olisi katsottu sosiaaliavustukseksi, jota sen sijaan on opintotuki. Poliitikkojen keskustelussa opintotuki on kuitenkin sekoitettu jotenkin koulutukseen. Väkisin siitä sellaisen käsityksen sain, kun hallitus uhkasi - vai oliko se lupaus? - pienentää opintotukea, niin suurin osa oppositiosta rupesi kirkumaan, että koulutuksesta ei saa leikata. Kyllä minun mielestä Suomessa koulutustakin voitaisiin hieman remontoida, mutta ei sillä kuitenkaan ole mitään tekemistä sosiaalisten etujen kanssa. Niin, paitsi se että koulutus on ilmaista ja kouluruokailu maksutonta. Jos siis sote-uudistusta haluttaisiin edes osittain toteuttaa, niin ostettakoon kouluille uudet lautaset.

Vakavasti puhuen, onhan se hieman naurettavaa, että kovin moni hallitus puuhastelee saman uudistuksen parissa saamatta yhtään mitään aikaan. Näin maallikosta vaikuttaa kyllä siltä, että jälleen kerran yritetään tehdä uudistusta uudistuksen vuoksi. Mitähän tapahtuisi, jos erotettaisiin asiat toisistaan ja yritettäisiin yksinkertaisesti tehdä korjauksia niihin asioihin, joissa korjattavaa on. En toki tiedä, mitä vikaa noissa kyseisissä palveluissa on, mutta en ehkä edusta koko Suomen kansaa. Aina olen niitä palveluja saanut, joita olen tarvinnutkin, mutta olen kyllä kuullut, että lääkäreille joskus on kohtuuttoman pitkät jonot ja toimeentulotuen saantikin onnistuttiin siirtämään nyt pitemmän jonotuksen taakse, kun se siirrettiin Kelan maksettavaksi. Oikeasti en tiedä, mikä oli tuo toivottu hyöty tuosta toimenpiteestä, mutta tämä haitta nyt ainakin on ollut ilmeinen. Eiköhän näitä lääkärijonojakin saataisi hieman lyhennettyä, jos pienenä vastapainona ilmaiselle koulutukselle ja opintotuen muodossa maksetulle sosiaaliavulle pantaisiin eräänlainen velvollisuus työskennellä muutama vuosi julkisella sektorilla.

Jos minulta kysyttäisiin, niin hautaisin kyllä koko soten, sanoineen päivineen, ja suosittaisin asioiden korjaamista sitä osin kuin ne korjaamista tarvitsevat. Kaiken maailman valinnanvapaudet ja maakuntamallit voisi saman tien unohtaa.
 
Maakuntia meillä on paljon ja valinnanvapautta aivan riittävästi.



torstai 29. kesäkuuta 2017

Demokratian hätähuuto


Tämänkertaiseen kirjoitukseen olen poiminut aiheita ja ajatuksia sekä Helsingin yliopistolehdestä että Ulkopoliittisen instituutin julkaisemasta UP-lehdestä. Ketään en ole suoranaisesti lainannut, mutta kyllä Teija Tiilikaisen ja Pauliine Kaskelon ajatuksen ovat minua herätelleet.

Eurooppalaisia valtioita on totuttu pitämään demokratian malliesimerkkeinä. On kuitenkin selvää, että mitä tarkemmin näitä demokraattisia järjestelmiä tarkastelen, sitä huolestuneempi on pakko olla. Toki on niin, että toistaiseksi ei ole löydetty järjestelmää, joka korvaisi demokratian, mutta sen heikkoudet ovat vaikeasti korjattavissa yksinkertaisesti siitä syystä, että ihminen on vaikeasti korjattava. Lähes kaikissa Euroopan merkittävimmistä valtioissa ovat nostaneet päätään populistiset oikeistopuolueet. Ei siksi, että ne tarjoaisivat mitään parempaa ratkaisua, mutta ne antavat turhautuneille ihmisille jonkinlaisen väylän purkaa omaa pahoinvointiaan. Ihmisille ominaista on se, että kaikelle on keksittävä joku syyllinen, ja yleensä nämä syylliset ovat kullakin hetkellä vallassa olevat puolueet ja poliitikot. Jos ihan kaikkea ei voida vierittää tämän porukan niskoille, tarjoavat EU ja pakolaiset loistavan kohteen. 

 
Euroopassa on muutamia puolueita, jotka hurraavat suoran demokratian nimiin. Tätä järjestelmään on pidettävä utopistisena lähinnä siitä syystä, että tutkimusten mukaan vain pieni vähemmistö omaa päätöksentekoon tarvittavan tietomäärän. On melko kauhea ajatus, että joku heterogeeninen porukka, josta vain joku 10 – 15% edes tietää, mistä äänestetään, saisi tehdä päätöksiä. Pahinta, että tuokin joukkio jakautuu muutamiin eripuraisiin ihmisryhmiin. Tämäntapaisen demokratian tulos voi olla lähes mitä sattuu. Näyttää taas siltä, että useimmissa länsimaissa noudatettava edustuksellinen demokratia nostaa esiin eliitin, jonka todellisuudessa toimii kansaa vastaan, tai ei ainakaan aseta yhteistä etua ensisijalle. Paras oikeusturva on varattu viranomaisille ja niille tahoille, joilla on voimaa ja kykyä lobata omia asioitaan. On mahdollista, että tämän järjestelmän vikoja voitaisiin hieman korjata asettamalla edustajillemme pätevyysvaatimuksia niihin tehtäviin, joihin olemme heitä valitsemassa. Kokonaisvaltaista korjausta ei edes näin saada aikaan, sillä todella pyyteettömiä yhteisen edun tavoittelijoita tuskin Suomestakaan löytyy edes tuota tarvittavaa kansanedustajien määrää. Tosiasiahan on, että poliitikkojen tärkein asia on ajaa omaa etuaan, toiseksi tärkein lienee puolueen etu ja jos sattuu, että nämä edut eivät ole ristiriidassa kansan edun kanssa, niin ehkä sitten jo heti kolmantena yhteinen etu.

Olen jo sen verran iällä ja eläkkeellä, että en enää rupea mitään politiikan korjauksia ajamaan, mutta ehkäpä joku nuorempi hyvinkin huomaa, että ei tämä ihan näin voi mennä.

Vähän kerrassaan. Ehkä ensimmäinen pieni korjaus olisi pätevyysvaatimusten asettaminen ministereille. Oikeusministerin tulisi olla oikeusoppinut, opetusministerillä saisi olla jonkinlainen kokemus opetustyöstä, puolustusministerin tulisi olla vähintään armeijan käynyt, eikä haittaisi sekään, jos liikenneministerillä olisi ajokortti. Olen antanut kertoa itselleni, että joskus on ollut ministereitä, joilta nuokin pätevyydet ovat puutuneet.

Olisiko liikaa vaadittu, jos ainakin näihin valtakunnan johtaviin virkoihin valittaisiin mieluummin pätevä kuin sopiva, ja asiantuntijoita kuunneltaisiin silloin, kun omat tiedot eivät riitä.


keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Suomi ensin


Kun Helsingin poliisi hajotti Suomi ensin -liikkeen mielenosoitusleirin Helsingin aseman seuduilla, mutta jätti hajottamatta pakolaisten ja maahanmuuttajien vastamielenosoitusleirin, törmättiin oikeastaan siihen asiaan, johon on törmätty tässä maassa jatkuvasti. Suomalaisten rasistien aiheuttamiin vaikeuksiin ja vaaratilanteisiin.

Kyllä minä olen tietysti suvakki, jos sitä nimitystä halutaan käyttää, mutta niin ovat rasistitkin rasisteja, halusivatpa käyttää mitä nimitystä tahansa. Eivät he ainakaan mitään maahanmuuttokriittisiä ole, sillä eivät he koskaan ole kritisoineet maahanmuuttoa, vaan ainoastaan vastustaneet sitä. Varmaan meidän maahanmuuttopolitiikassakin olisi kritisoimista, vaikka kohtuullisen hyvin Suomi on onnistunut asian hoitamaan. Suurimpana ongelmana minä näen nuivan turvapaikkapolitiikan, joka perustuu siihen, että joku suomalainen viranomainen kuvittelee olevansa kykenevä arvioimaan jonkun maan turvallisuustilanteen, vaikka saattaa olla, että yksikään kyseisen instanssin virkailija ei koskaan ole edes käynyt kyseisessä maassa.

Oikeasti turvallisuustilanne ei olekaan maakohtainen, vaan se on hyvin henkilökohtainen. Maa, joka saattaa olla joillekin hyvin turvallinen, saattaa olla toiselle kuolonloukku. En väitä olevani kansainvälisten asioiden asiantuntija, vaikka olenkin käynyt ehkä useammassa maassa kuin moni noista kyseisistä asiantuntijoista. Olen kuitenkin kykenevä tekemään johtopäätöksiä tapahtuneiden tosiasioiden perusteella. 

 
Ehkä joku muistaa, kun kirjoitin blogikirjoituksen nimeltä ”Alin karkotus”. Se kertoi Suomeen tulleesta pakolaisporukasta, joka sai kielteisen turvapaikkapäätöksen. Muut paitsi Ali noudattivat tuota päätöstä ja palasivat lähtömaahansa. Alikin joutui Suomessa viranomaisten metsästyksen kohteeksi, mutta onnistui pysymään tässä maassa lähinnä kirkon ansiosta. Tuon tarinan jatkoa en vielä silloin osannut kirjoittaa, mutta teen sen nyt.

Alin turvapaikkahakemus käsiteltiin useiden valitusten jälkeen uudelleen, ja hän sai luvan jäädä Suomeen. Nyt Ali on työtätekevä ja veroa maksava suomalainen, mutta hänen toverinsa tapettiin melkein välittömästi heidän palattuaan tuohon ”turvalliseksi” luokiteltuun lähtömaahan. Mistä tämä oikeasti kertoo? Se kertoo siitä, että on oletettavaa, että yksikään pakolainen ei ole paennut huvin vuoksi ja että meillä on jotenkin nurinkurinen palautusjärjestelmä. Meidän ei pitäisi edes miettiä, onko turvallista palauttaa pakolainen lähtömaahan, vaan meidän tulisi ajatella, että mitä haittaa siitä olisi, jos hän saisi jäädä Suomeen. Lupa tulisi olla automaattinen, jos olisi oletettavaa, että siitä ei olisi kovin suurta haittaa.

Kuten jo aluksi totesin, suurimmat konfliktit ja häiriötilanteet ovat aiheutuneet juuri rasistisiksi järjestöiksi luokittelemien ja yksittäisten rasistien toiminnasta. Rasistisiksi joukkioiksi minä luokittelen kaikki Suomi ensin -järjestöt, samoin kun Homma-foorumit ja Odinin soturit.

En väitä, että kaikki pakolaiset olisivat enkeleitä, mutta suurin osa on kunnon ihmisiä. Samoin kun suurin osa suomalaisistakin on sitä. Me ihmiset olemme ihmisiä omine heikkouksinemme, mutta varmaa on kuitenkin, että pakolaiset ovat kokeneet sen elämän nurjan puolen ja haluavat vain elää rauhassa.

Olen kertonut ennenkin siitä palestiinalaisnuoresta, jolta kysyttiin, mikä on parasta Suomessa. Vastaus tuli kun pyssyn suusta: ”Ei yhtään Israelin sotilasta.” Ehkä esimerkki ei ole paras mahdollinen, mutta se kertoo ajatuksista jotain. Ainakaan tämä mies ei tullut järkyttämään Suomen rauhaa.