sunnuntai 6. elokuuta 2017

Hyvät ihmiset

En koskaan ole kuvitellut olevani hyvä ihminen, vaikka varmaan äitini yritti minulle niitä arvoja opettaa. Ihminen on kuitenkin sen verran itsekäs jo perusluonteeltaan, että ihan ensimmäisen kiven heittäjäksi ei kannattaisi kenenkään ruveta. Toki tiedän, että en vuosikymmeniin ole kenellekään pahaa tehnyt, niin aina on joku joka toiminnastani on mielensä pahoittanut. Ehkäpä tässä yhteiskunnassa pitäisi olla sellainen joojoo ihminen, joka ei mistään asiasta ole mitään mieltä, sillä aina on niitä jotka ajattelevat, että vastustan juuri heitä, koska ovat eri mieltä. Jopa tämän historiallisesta totuudesta juurensa juontanut blogin nimi on herättänyt pahennusta. Luulivatkohan, että minä kuvittelen nyt olevani Kallan kuvernööri, vaikka nimen tarkoitus oli osoittaa vain se, että Ruotsin kuningas aikanaan sääti lain Kallan itsehallinnosta, joka on edelleen voimassa. Itsehallinto tarkoitti sitä, että jos Kallassa todella asuisi joku, hän voisi nimittää itsensä vaikka keisariksi. Nimi oli siis täysin symbolinen nimenomaan blogin nimi.
 
Rauhoitan nyt kaikkia mielensä pahoittaneita, sillä aion lopettaa tämän blogin kirjoittamisen. Alkujaanhan tämä oli tarkoitettu poliittiseksi blogiksi, ja ajattelin käsitellä siinä myös jotain Kalajoen tapahtumia. Kun olen nyt luopunut sekä politiikasta että Kalajoesta, ei tämä blogikaan lienee enää tarpeellinen. Uusi, tai oikeastaan tosi vanha, kotipaikkani on nyt Jyväskylä, jossa syystä tai toisesta on helpompi hengittää. 

Alaluokilla opettajani kirjoitti todistuksen reunaan: ”Kehoitan harjoittamaan kirjoittamista.” Niinpä minä nyt sitten aion edelleen jatkaa tätä harrastustani toisessa blogissani, jonka nimi on Pitkärannan Paroni. Mahtipontinen nimi siis sekin, mutta sallin itselleni vapauden tämän nimen käyttöön, sillä tuo kyseinen kaupunki ei enää kuulu Suomelle, vaikka syntymäpaikkani toki on. Onneksi Pitkärannan nykyiset asukkaat eivät tätä kieltä ymmärrä, joten tuskin pahoittavat mieltään minun historiapainotteisista kirjoituksista. 

Karjalaisista ja karjalaisuudesta ajattelin kirjoitella, mutta jos sattuu erikoista tapahtumaan täällä Jyväskylässä, niin saatan jotain mainita siitäkin. Tämän kirjoituksen loppuun ajattelin panna vielä sen blogin linkin, että ne ihmiset, joita mielipiteeni kiinnostavat voivat sen löytää. Toki se löytyy myös googlettamalla ”Pitkärannan paroni”.

Saattoipa olla, että tuon opettajan tarkoitus ei ollut huonon suomenkielen taitoni parantaminen vaan lievä vihjaus siihen, että olen kohtuullinen kirjoittaja. Tätä teoriaa kai puoltaa eri oppilaitoksissa saadut myöhemmät kympit samoin kun yo-kirjoitusten kolme l:n ainetta.

En siis ole hyvä ihminen. Vielä vähemmän virheetön, mutta kyllä minä siihen suuntaan pyrin. Se ei kuitenkaan saa estää minua kertomasta omia mielipiteitäni, joihin toki vaikuttaa minun omat taustani. Luulen, että myös mielensäpahoittajien pahantahtoisiin solvauksiin saattaa vaikuttaa heidän oma taustansa.

Siitä mieleni on hyvä, että en tässä blogissani enkä varmaan tulevassakaan ole koskaan lausunut väärää todistusta lähimmäisestäni. Tietenkään ei, vääristä väitteistä huolimatta, kukaan myöskään ole tehnyt minusta mitään rikosilmoitusta tai tutkintapyyntöä. Miksipä olisikaan, koska jos jotain tutkimista on, niin helpoimmalla pääsisi kysymällä minulta, kyllä minä vastaisin. 


Tässä siis tämä Pitkärannan Paronin osoite:



lauantai 5. elokuuta 2017

Pitäisikö persuja sääliä?


Kun tämä nyt todennäköisesti on tämän poliittisen blogina alkaneen kirjoitussarjani loppu, niin lopetan tämän nyt näihin viimeisiin poliittisiin ajatuksiini. Onhan tietysti säälikin, että alun perin hyvälle ideologialle syntynyt puolue kokee surkean kuoleman, jota veikkasin jo puolueen sisällä vallinneen linjattoman toiminnan ja rasismin nousun myötä. En sano tätä siksi, että haluaisin osoittaa olevani oikeassa vaan siksi, että se olisi pitänyt nähdä jo kannatuksen laskun myötä. Ei puolueen kannatus laskenut suinkaan hallitusvastuun takia, vaan natsimielisten järjestöjen ja rasismin takia. Mielipidekyselyjen mukaan noin 7% Suomen kansasta on omaksunut rasistisen ajattelutavan. Se vastaa hyvinkin sitä 8% kannatusta, joka ”persuiila” on nyt. Ei Suomen kansa keskimäärin kovin rasistista ole, vaikka joukossa on halla-aholaisiakin. 
 
Kuvakaappaus: Aamulehti

  
Ideologiset perussuomalaiset eivät varmaan nähneet muuta vaihtoehtoa kuin perustaa oman eduskuntaryhmän, joka sitten aiheutti suurta mielipahaa tuolle porukalle, joka luuli tehneensä suurenkin valtiomiesteon valitessaan puheenjohtajakseen tuomitun rikollisen. Totta on, että ei kunnon kansa sitä voi hyväksyä.

Kun en kuulu sen enempää punaisiin, vihreisiin kuin sinisiinkään, voin melko neutraalisti katsella tuota touhua. Sitä en ymmärrä yhtään, miksi jotkut ihmettelevät entisten perussuomalaisten ministerien jatkoa hallituksessa. Miksi he eivät saisi jatkaa, eivät kai he mitenkään väärin ole toimineet ja tasavallan presidentti on heidät siihen tehtävään nimittänyt. Joskus tuntuu, että joillakin politiikan arvostelijoilla on pallo pahasti hukassa näiden faktojen suhteen. Se nyt vaan on niin, että ei kukaan halua tehdä yhteistyötä halla-aholaisten kanssa, joten olisi melko mahdoton ajatus, että ”nykypersut” olisivat hallituksessa.

Ehkä en äänestä ollenkaan seuraavissa vaaleissa, sillä kyllä puolueen löytäminen edelleen on hakusessaan. Vanhat puolueet ovat kykynsä näyttäneet, persut ovat pahasti persuuksillaan ja sinisestä tulevaisuudesta en tiedä mitään. Ehkä tässä nyt jotenkin selvitään minun elämäni loppuun asti.

Nämä ”siniset” on kuulemma erotettu perussuomalaisista. No onhan se tietysti pioueen sääntöjen mukaan oikein. Toki erotetulla on kuitenkin oikeus saada tieto erottamisesta kirjallisesti, jota Timo Soini nyt kuuluu vaativan. Eihän se ihan perussuomalainen tapa tunnu olevan, mutta se ei poista erotetun oikeutta. Sitä oikeutta ei myöskään poista se seikka, että ainakaan kaikki aiemmin erotetut eivät ole oikeuttaan vaatineet. Se nyt on vaan yksinkertaisesti laillinen oikeus. Minua ei toki koskaan ole puolueesta erotettu, vaikka olenkin eronnut. ”Viran puolesta” tivasin tätä kuitenkin kerran piirin virkailijalta. Äijä tuntui olevan ulkona kun lumiukko, joten en viitsinyt kinata asiasta.

Selvää on, että ei mitään puoluetta voida viedä eteenpäin vain sillä, että konstilla millä hyvänsä haalitaan kannatusta mitä erilaisimmista joukkioista. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että vain puolue muodostaa selkeän ohjelman kansallisesti tärkeistä kysymyksistä ja kerää sitten jäsenikseen niitä, jotka kannattavat tätä ohjelmaa ja ovat valmiit seisomaan sanomansa takana. Valta ei voi olla minkään puolueen päämäärä. Sellainen olisi asenne, joka kuuluu diktatuuriin.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Sininen tulevaisuus


No tuosta nimestähän voidaan tietysti olla mitä mieltä tahansa, mutta onhan se parempi kuin sininen unelma. Värien kirjo puolueiden nimissä näyttää loistavan kirkkaammin kuin sateenkaari. Sininen tulevaisuus ei toki ole vielä puoluekaan, joten on melko typerää mitata sen kannatusta ja verrata sitä sitten joidenkin puolueiden kannatukseen. Ei tietenkään sellaista voi kannattaa, mitä ei ole vielä olemassakaan.

On oletettavaa, että ei minustakaan koskaan tule tuon puolueen kannattajaa, mutta kun olen ollut tuollainen SMP:n jäärä, ei ole kovin helppoa katsoa ihan syrjästä, mitä tapahtuu puolueen perinnölle. Ymmärrän tapahtuneen, vaikka en pidäkään nykytilannetta toivottuna. Mille tahansa puolueelle olisi menetys, jos yli puolet sen kansanedustajista eroaisi puolueesta. Vielä suuremmaksi menetys kasvaa, jos porukassa on koko puolueen parhaimmisto, mukaan lukien kaikki ministerit. Näinhän taisi perussuomalaisille käydä.

Kun olen tuo ”SMP:n jäärä”, muistan hyvin puolueen ideologian, jossa vahvasti johtavana teemana oli vähempiosaisten asian ajaminen. Mielestäni SMP teki sitä työtä voimakkaammin kuin silloiset vasemmistopuolueet. Kuitenkin se otti huomioon myös realistiset mahdollisuudet, jotka tuntuvat olevan melko vieraita asioita nykyiselle vasemmistolle. Muistan Urpo Leppäsen ajaneen työllisyyslain, jonka avulla vaikeinakin aikoina työllistettiin kymmeniä tuhansia pitkäaikaistyöttömiä. Samaan ei yksikään ns. työväen puolue yltänyt. Valitettavasti SMP ajautui konkurssiin, jonka todellisia syitä en tunne, mutta tuon puolueen raunioille nousi perussuomalainen puolue, jonka tarkoitus oli jatkaa SMP:n ja Veikko Vennamon jättämää perintöä.

”Valta turmelee ja ehdoton valta ehdottomasti.” Osittain näin kävi perussuomalaisille. Kahden suuren ”jytkyn” jälkeen alkoi puoluetta vaivamaan mammuttitauti, ja puolueen kannatusta alettiin haalia porukasta kun porukasta. Aivan kuin kannatuksen määrä olisi laadun tae. Luulen Veikko Vennamon pyörineen haudassaan, kun hän joutui katselemaan, kuinka hänen oppilaansa Timo Soini hyväksyi kaiken maailman rasistien soluttautumisen puolueen riveihin. Tosiasiassahan nuo käenpojat sitten saattoivat puolueen tilanteeseen, jossa nyt ollaan. Puolue oli liukunut pois alkuperäisiltä linjoiltaan.

En osaa sanoa, onko Sininen tulevaisuus oikea ratkaisu, mutta selvää oli, että isänmaan etua ajattelevat ihmiset eivät voineet enää jäädä Halla-ahon johtamaan puolueeseen, jonka kanssa kukaan ei halua tehdä yhteistyötä.

Olisi toki ollut mahdollista, että Juha Sipilä olisi hajottanut hallituksen, mutta nyt siihen ei toki ollut tarvetta. Hallituksella oli edelleen enemmistö ja kyseiset ministerit lienevät hoitaneet tehtävänsä aivan hyvin. Ministerinhän ei välttämättä tarvitse kuulua mihinkään puolueeseen, joten asia on ihan kunnossa. Jos joku väittää, että kansaa olisi jotenkin petetty, niin ei kai. Eihän kansa ole ministerejä edes valinnut, vaan se on valinnut eduskunnan. Ainut epäkohta, jota olen aiemminkin arvostellut, on se, että kansanedustaja ylipäätään saa olla myös ministeri ja pääsee äänestämään omasta luottamuksestaan. No hallitus sai luottamuksen ja maassa kaikki hyvin. Tai ainakin pitäisi olla.

Mitä sitten viimeaikaiset kannatusmittaukset ovat kertoneet? Ne ovat kertoneet, että maassamme on edelleen tuo muutama prosentti rasisteja, joiden varassa ”persut” nyt roikkuvat, ja ”persuista” eronneet eivät ole muodostaneet mitään puoluetta. Vanhojen puolueiden kannatuslukemat vaihtelevat niin kuin ne ovat aina vaihdelleet. Minun ainut huolenaiheeni on vihreiden nousu, sillä olen vahvasti sitä mieltä, että heidän talouspolitiikkansa vesi Suomen pian turmioon.

Onni onnettomuudessa on, että ennen kuin muutokset suuremmin vaikuttavat, olen jo alta pois. Kyllä minä peukkua pidän noille ”loikkareille”, vaikka enempää en voi tehdä. 

 Kuvakaappaus: Milko Aikio/twitter

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kunka tärkeää on kielitaito?

Vaikka minulla on varsin korkeatasoinen yliopistokoulutus, en silti oikein ymmärrä tätä ”haasteellista” nykysuomea, puhumattakaan vieraista kielistä, jotka olen unohtanut ajat sitten. Jotta en nyt itseäni yliarvioisi, sanon, että olen vähintään keskivertosuomalainen ja oletan hallitsevani tämän kielemme vähintään kohtalaisesti. Kuten jo tunnustin, vieraita kieliä en puhu, vaikka jotain tankeroenglantia ehkä osaisinkin. Tankeroa alkaa olla myös ruotsinkielen taitoni, vaikka minulla on peräti kaksikielisyystodistus. Joka kielitaitoa oikeasti työssään tarvitsee, se sitä sitten tarvitsee. Suurin osa meistä suomalaisista vain papereita saadakseen. Näitä papereita tarvitsevat sitten vain keskitason virkamiehet, mutta eivät kansanedustajat, ministerit eikä edes presidentti. Nämä ovat tehtäviä, joissa tarvittaisiin oikeaa osaamista... siis ainakin tarvittaisiin. Ei kielitaitokaan haitaksi ole, mutta ei useinkaan kovin välttämätön. Minulle ei kielitaidottomuus ole koskaan ollut ongelma, sillä minulla on paperit ja hyvä tulkki.

En siis pyri aliarvioimaan kielitaidon merkitystä, mutta en oikein jaksa hyväksyä sen yliarviointiakaan. Virkamiesruotsin vaatiminen on täysin perusteetonta suomenkielisillä alueilla, joissa monilla täysin kielitaidottomilla ihmisillä on jotenkuten hankittu kielitodistus. Kielitaidottomuudesta huolimatta heillä siis on tämä todistus, mutta onneksi he eivät koskaan ole joutuneet käyttämään muuta kuin suomen kieltä. Kunkin työn kielitaitovaatimuksen voi tietää vain se ihminen, joka on palkkaamassa työntekijää tähän tehtävään. Jättäkäämme se siis hänen huolekseen.

Olen myös ihmetellyt, mitä tekemistä suomen kielen taidolla on kansalaisuuden kanssa. Kyllä kotouttamisen pitäisi riittää ja jälleen kielitaidon arviointi voitaisiin jättää työnantajan vastuulle. Selvää on, että lääkärin tulee ymmärtää suomea, mutta Nokian insinöörin ei välttämättä. Kyllä molemmat ovat kuitenkin ihan hyvä lisä paikkaamaan meidän akateemisien maastamuuttajien jättämiä aukkoja. Jos minä olisin Kempeleen kuningas, säätäisin lain, että kotouttamiskoulutuksessa ainut hyväksyttävä kieli olisi suomen kieli, jolla pärjää kaikkialla Suomessa. On kauhea ajatella jonkun pakolaisen kotouttamista, jossa hän saa kotouttamiskoulutuksen ruotsin kielellä ja hänet jätetään ”rannikon vangiksi”, koska hän osaa vain arabiaa ja hieman ruotsia. Pystyy ostamaan kahvit Pietarsaaressa, mutta kuolee nälkään Kuopiossa. Suomen kielellä saisi jotain suuhunpantavaa molemmissa paikoissa. Puhtaasti ruotsinkielisiä paikkoja ei Suomessa montaa ole. Kaikki kunnia ruotsin kielelle, se on käypä kieli esim. Ruotsissa, vaikka siellä asuukin suomenkielisiä paljon enemmän kuin Suomessa ruotsinkielisiä.

Tässä nyt sitten taas minun teesini:

Kotouttamiskoulutus pakolliseksi maahanmuuttajille ja siinä pääpaino suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin oppimiselle. Kielitaitovaatimus pois kansalaisuushakemuksista ja se työnantajan huoleksi.

Rasisteille ja muille ”maahanmuutokriittisille” tiedoksi, että hyvin monet ”mamut” ovat hyvin kielitaitoisia ja korkeasti koulutettuja. Toki joukossa on oppimattomia ja vähemmän koulutettuja, aivan kuin suurin osa rasisteista.

Englannin koulutukseen joutunut ja sitä vastustanut Kuopion poliisi törmäsi tilanteeseen, jossa ulkomaalainen turisti tuli kysymään neuvoa. Turisti yritti ranskaksi. Eei onnistunut. Sitten kokeili englanniksi ja saksakasikin, mutta sama tulos. Vieläpä kokeiltiin paria muutakin kieltä, mutta ei auttanut. Lopulta turisti luopui toivosta ja jatkoi matkaansa, jolloin poliisimies totesi kumppanilleen: ”Siinäs näet, ei kielitaidosta ole paljonkaan hyötyä, hääkii puhu ainaki kuutta kieltä, mutta ei auttant.”

Niin että silleen. Kielitaitoa tarpeen mukaan, mutta ei muodon vuoksi. Muodoilla on merkitystä vain missikilpailuissa.


Kuvahaun tulos haulle kielitaito


keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Rajat kiinni ja heti

Tässä muutamia viikkoja sitten viestitti oikea media, että Suomen syntyvyys on kestämättömän alhaisella tasolla. Väestötieteilijät sanovat, että väestönlisäys pitäisi kaksinkertaistaa, että edes huoltotaseemme saataisiin tasapainoon. Se on yksinkertaisesti niin, että tuleva työvoima ei pysty maksamaan tulevien eläkeläisten eläkkeitä. On siis aivan aiheellista huutaa, että rajat kiinni. Tässä yhdyn lähes täysin näihin itseään maahanmuuttokriittisiksi itseään kutsuviin rasisteihin. Sanon siksi ”lähes”, sillä minä panisin sen lukon toiselle puolelle.

Meidän nuorisostamme tuhannet ”pakenevat” ulkomaille, koska tämä ”maailman paras maa” ei tarjoa heille koulutusta vastaavaa työtä. Osaamista vastaavaa kyllä löytyisi, mutta kun tämä pullalla syötetty sukupolvi uskoo, että koulun penkiltä siirrytään suoraan toimitusjohtajiksi. Valitettavasti se ei näin mene.




Tuo mainitsemani rasistilauma huutaa samaan hengenvetoon, että maahanmuuton kustannukset olisi laskettava. Eihän se paha ole, että ne lasketaan ja luultavasti onkin laskettu, mutta myös maastamuuton kustannukset olisi laskettava. On totta, että maahanmuuttajien tuoma taloudellinen hyöty ei läheskään korvaa sitä menoa, joka aiheutuu maastamuutosta. Ajatelkaapa synnytyksen kustannuksia, lapsilisiä ja ilmaista koulutusta aina korkea-asteelle saakka. Puhumattakaan opintotuen nimellä kulkevasta sosiaaliavusta. Puhe on sadoista tuhansista nenää kohden, ja kaiken tämän he vievät mennessään. Ehkäpä meillä ei todellakaan ole varaa pitää rajoja avoinna ulospäin.

Me puhumme pakolaistulvasta jo silloin, kun tänne on tulossa suurehkon urheilutapahtuman yleisömäärän verran ihmisiä. Olemme tässäkin tapauksessa sulkemassa rajoja, vaikka olemme hyvin tietoisia, että monet sivistysvaltiot ovat ottaneet satakertaisen määrän ulkomaalaisia. Jopa Euroopan väkivaltaisimmiksi tunnettuja suomalaisiakin. Monet Euroopan maat ovat myös laskeneet siirtolaisten tuomat hyödyt ja haitat, ja ainakin taloudellisesti kaikki ovat jääneet plussan puolelle. Näin on käynyt jopa naapurillemme Ruotsille, jossa asuu puoli miljoonaa suomalaistakin. Ehkäpä tästä syystä Ruotsi ei ole karkottanut maanmiehiehiämmekään, vaikka sikäläinen media aina pahan tapahtuman aikana repi otsikoita ”En finne igen”. Ehkä ei enää, sillä taisi olla niin, että kansallisuuden perusteella tapahtuma leimaaminen on nyt lailla kielletty. Ehkäpä nuo otsikot sopisivat nyt Suomeenkin, sillä usein ulkomaalaisia syytetään suomalaisten tekemistä teoista.

Lapin uutisissa kerrottiin nyt, miten Lapin kunnat ovat ruvenneet ottamaan ulkomaalaisia, koska niistä uskotaan saatavan apua työvoimapulaan.

Toisen kuolema on toisen leipä. Niin kurja kuin pakolaisten kohtalo onkin, on se onni meille syntyvyyden kourissa kamppaileville suomalaisille. Suomi on pinta-alaltaan suuri, rikas maa, jossa väkiluku on vain murto-osan monista keskisen Euroopan maista. Meille ”pakolaistulva” on onnenpotku. Ehkä moni rasistikin tulee saamaan eläkkeensä siksi, että pakolaiset pyörittävät Suomen työmarkkinoita.

Jos Moskovan yliopiston professori lakaisee Helsingin katuja, kertoo se vain kahdesta asiasta. Siitä, että hän on valmis tekemään työtä kuin työtä ja siitä, että Suomi ei osaa hyödyntää ulkomaalaisten osaamista.

Meillä on kaksi syytä ottaa vastaan nuo ulkomaalaiset. Toinen syy on inhimmillisyys ja toinen hieman itsekkäämpi, taloudellinen hyöty. Minäkin olen maahanmuuttokriittinen. Kritisoin sitä tapaa, jolla meille täysin vaarattomat ihmiset palautetaan kuolemanvaaraan. Kaikki eivät suostu lähtemään, ja heitä kohdellaan kuin rikollisia, vaikka he pelkäävät henkensä edestä.