Mitäs me ortodoksit

Uskonto ja uskovaisuus ovat joskus olleet minun teemana, vaikka olenkin nimennyt tämän blogini poliittiseksi blogiksi.  Politiikalla ja uskonnolla on kuitenkin tiettyjä yhtäläisyyksiä, mutta on myös tosi suuria eroja. Yhteistä on ainakin se, että molemmat liikuttavat melko suuria ihmisryhmiä. Kirkon merkitys täällä Suomessakin on aikojen kuluessa ollut varsin suuri, jopa niin suuri, että valtiovalta on ottanut ”suojelukseensa” kaksi kansan kirkkoa, Suomen ortodoksisen kirkon ja Suomen luterilaisen kirkon.  Kirjoitan tämän jutun juuri siksi, että täällä ”lännessä” ei meidän ortodoksista kirkkoamme ja siihen liittyvää uskontoa erityisen hyvin tunneta.  

Ortodoksinen uskonto levisi Suomeen sotien jälkeen karjalaisväestön mukana, joskin pieni ortodoksivähemmistö on meillä aina ollut, lähinnä Lapissa.  Sekä luterilaiset että ortodoksit ovat kristillisiä kirkkoja, eikä niiden keskeisissä opinkappaleissa ole suuriakaan eroja.  Molemmat tukeutuvat opissaan Raamattuun ja palvelevat Jumalaa.  Kirkoissa järjestetyt jumalanpalvelukset eroavat kuitenkin muodoiltaan toisistaan.  Kun luterilaisissa kirkoissa käytetään virsien lauluja jumalanpalveluksen tehokeinona, ajaa ortodoksisessa kirkossa saman asian kuoro, joka laulaa.  Myös ikoneja voidaan käyttää rukouksen apuvälineinä, vaikka niitä ei mitenkään palvella. Ne ovat kuitenkin tärkeä osa ortodoksista uskontoa.

Ortodoksiset kirkot ja ortodoksiset rukoushuoneet ovat usein hyvin koristeellisia ja jumalanpalvelusmenot varsin kauniita. Ortodoksien suurina juhlapyhinä kuten esimerkiksi pääsiäisenä keräävät ortodoksiset menot usein suuria ihmisjoukkoja. Varsinkin pääsiäisenä tapahtuva ristisaatto, joka kiertää kirkkoa, on melkeinpä yleisötapahtuma.

Suomessa ortodoksinen kirkko on varsin pieni verrattuna luterilaiseen kirkkoon tai monen muun maan ortodoksisiin seurakuntiin. Maailmanlaajuisesti asia on kuitenkin päinvastoin. Maailmassa on yli 300 miljoonaa, ja jo pelkästään Venäjällä heitä on enemmän kun luterilaisia koko maailmassa.  Ortodoksinen kirkko yhdessä roomalaiskatollisen kirkon kanssa muodostavat myös vanhimman kristillisen kirkkokunnan.  Katolliset kirkot ovat noin 2000 vuotta vanhoja. Sen sijaan luterilaisuus tuli Suomeen Ruotsin kuninkaan määräyksestä 1500–luvulla.  Ortodoksiset ihmiset ovat yleensä varsin humaaneja ja huumorintajuisia, eivätkä he yritä käännyttää toisia kristittyjä omaan uskoonsa.

Pieniä eroja käytännön toimissa ja esimerkiksi naispappeuteen suhtautumisessa on, mutta varsinaista uskontoa nämä eivät muuta. Niinpä esimerkiksi toistensa sakramentit molemmat kirkkokunnat hyväksyvät. 

Monesti kuulee puhuttavan ”ryssänkirkosta”, jolla tarkoitettaneen Venäjän ortodoksista kirkkokuntaa.  Suomen ortodoksinen kirkko on kuitenkin Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan alainen, kun taas Venäjän kirkko kuuluu Moskovan alaisuuteen.  On kyllä totta, että kyse on samasta uskonnosta, mutta pieniä erojakin löytyy. Tosiasiassa kyse on kuitenkin  kreikkalaiskatollisesta uskonnosta, jota jo nimenmukaisesti muinaiset kreikkalaiset harjoittivat.  Venäläiset ovat hartaita ortodokseja, mutta Suomen ortodoksisessa kirkossa he muodostavat varsin pienen vähemmistön.

Toinen yleinen harhaluulo on, että ortodoksiseen kirkkoon saavat tulla vain ortodoksit. Kyllä kirkon ovet ovat avoinna kaikille kirkkoa etsiville, säädystä tai uskonnosta riippumatta.  Jumalanpalveluksissa on varauduttava seisomaan, mutta esimerkiksi Kalajoen tsasounassa on varattu myös istumapaikkoja niitä tarvitseville.  Rukoushuoneessa tullaan pitämään ekumeenisia tilaisuuksia, joihin toivotaan sekä kalajokisten että turistien osallistuvan.  Turistikaudella rukoushuone on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa, ja joka ilta on ekumeeninen iltahartaus ja teetarjoilu.