perjantai 24. lokakuuta 2014

Poliitiset urheilijat


Perinteinen suomalainen tapa on ollut, että oppimattomat entiset urheilijat saavat suojatyöpaikan eduskunnasta sen jälkeen, kun urheilu-ura on satu päätökseen. Urheiluhullu Suomen kansa on näin päättänyt, joten mikäpä siinä, sillä onhan meillä olemassa jo puoluekuri, jolla eduskunnan äänestyspäätöksiä ohjaillaan. Ei siis ole mitään väliä sillä, painaako nappia jonkin alan asiantuntija vai puolipöljä hiihtäjä. Enemmistöhallitus on jo päätöksensä tehnyt, eikä eduskunnalla ole tosiasiassa mitään mahdollisuuksia muuttaa päätöksiä. Saattaa jopa käydä niin, että aloitteen allekirjoittaja äänestää omaa aloitettaan vastaan. Se on nimenomaan sitä tehokasta katumista, jolla on merkitystä peräti oikeuskäytännössäkin.

 
Systeemiä on aikojen kuluessa laajennettu näyttelijöihin, misseihin ja laulajiin. Pellejä ei ole otettu järjestelmään mukaan, koska niitä on eduskunnassa jo muutenkin liikaa.

Vahingollisinta nykyisessä järjestelmässä onkin juuri tuo puoluekuri. Vaikka se suojeleekin kansaa näiltä urheilijoilta, se antaa enemmistöhallitukselle vallan yli eduskunnan. Näinhän ei tietysti saisi olla. Suomen kansaa tuskin suojelee valtiopäivien avajaisten jumalanpalvelus, joka jälkeen palataan eduskuntaan rähisemään ja pettämään ihmisille annettuja lupauksia, joihin tuo puoluekuri meidän edustajamme pakottaa. Puolueiden ei juurikaan tarvitse välittää siitä, että kansanedustajien uhkailu, painostus, lahjonta ja pelottelu on laissa kielletty. Onhan aina olemassa se takaportti, että jos joku - niin kuin nyt minä - tämän asian huomaa, niin muutetaan lakia.

Täytyy nyt sanoa, että… ”havuja, perkele”! Vaikka niitä havuja väärältä taholta pyydettiinkin, niin ei urheilu sinänsä tee ihmisestä kykenemätöntä yhteisten asioiden hoitoon. Tästä lienee hyvänä esimerkkinä tuo kuolemattoman, mutta epämääräisen rukouksen lähettäjäkin. Nimiä mainitsematta kaikki tietävät kenestä on kysymys. Tässä tapauksessa ainut ansio ei kuitenkaan ole hiihto ja havut, vaan tämä ihminen on kunnostautunut monella muullakin elämän alalla. Ihan hyvin sopii siis kansanedustajaksi, vaikka ei poliittiselta ajattelutavaltaan aivan minun kanssa samoja arvoja jaakaan. Useimmilla muilla urheilijoilla ei sitten mitään arvoja olekaan, ovatpahan vain suostuneet ehdokkaaksi, kun joku puolue on pyytänyt. Varma valinta puolueeltakin, sillä olympiamitalisti saa ääniä yli puoluerajojen. Vain harva ihminen tajuaa, että ei tällä ”hiihtäjällä” mitään poliittista agendaa ole, eikä hän oikein mistään mitään ymmärrä.

Kyllä Suomen asiat ovat nyt tosi huonosti. Ehkä se johtuu näistä ”keskenkasvuisista” ministereistä, joilla ei oikein ole kokemusta eikä näkemystä. Entinen pääministeri anoi apua kaljakaveriltaan, ja nykyinen kääntyi hädissään Ruotsin puoleen. Onko asia todella niin, että ministerin ei tarvitse tietää mistään mitään, niin kuin ei poliitikkojen yleensäkään. Onhan meillä suuri joukko työttömiä konsultteja ja puolipäteviä virkamiehiä. Ei heistäkään paljon apua ole, mutta aina he paremmin asioita osaavat junailla kuin nämä untuvikkoministerit, joiden virkakausi kestää juuri niin kauan kuin asioiden oppimiseen menee aikaa. Sen jälkeen tulevatkin uudet ”harjoittelijat”.


Kerran vielä toistan: Suomen pelastaa vain vähemmistöhallitus. Pysyäkseen pystyssä vähemmistöhallituksen olisi tehtävä järkeviä päätöksiä. Tässäkin tapauksessa edellytyksenä olisi se, ettei eduskunnan ainoa päämäärä olisi hallituksen kaataminen, vaan myös oppositio haluaisi neuvotella asioista hallituksen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti