Voi Olli sinua

Täytyy myöntää, että edelleen meidän ”persujen” kannattajien joukossa on muutamia hörhöjä, joista ei poliittisesti ole kovinkaan paljon hyvää sanottavaa. Jos nyt jotain valoisaa olisi esimerkiksi Olli Immosesta sanottava, niin ensimmäisenä tulee mieleen, että siististi pukeutuu ja siten tuon kansanedustajan vaatimuksen täyttää. Ei ole miehellä edes saksalaista sotilaspukua, vaikka varmaan mielellään siihen sonnustautuisikin, suuren aateveljensä Adolfin tavoin. Mistä johtunee moiset mielleyhtymät, kun muutama kuukausi sitten vierailin Saksassa mm. hologaust-museossa ja entisellä keskitysleirillä, tulivat nuo muutamat vanhassa natsiaatteessa edelleen roikkuvat kansanedustajat mieleen. En kenenkään kuolemaa toivo, mutta Hitler teki aikoinaan oman johtopäätöksen politiikastaan. Liekö tuo sitten välttämätöntä, anteeksipyyntökin olisi varmaan riittänyt, mutta kovinhan se lievältä tietysti tuntuu, kun se politiikka oli jättänyt jälkeensä satoja tuhansia ruumiita. 

 

Ehkäpä Simon Wiesenthal ja muutamat muut tekivät tarpeetonta työtä, sillä eihän kosto koskaan mikään paras ratkaisu ole. Eivät uhrit enää henkiin herää, eikä näytä kosto opettaneen mitään jälkipolville. Ei ihan sillä puhdistunut tuo ”persujen” politiikkakaan, että joku kansanedustaja erotettiin puolueesta hänen ystävänsä natsitervehdyksen takia. Auttoiko mitään, kun puolueeseen sai jäädä kuitenkin Hitleriä ihannoiva rasistisiipi. Puolue kävi kyllä kiivasta puhdistuskampanjaa, mutta kun taisi erotetuiksi tulla puolueen paras porukka, niin enemmän siitä haittaa oli kun hyötyä.

Olenhan toki useaan otteeseen sanonut, että on puolueen ohjelmassa paljon hyvääkin, josta syystä saatan yhä edelleen äänestää puoluetta, mutta kyllä tuollaiset Olli Immosten ulostulot hieman järkyttävät.

Mitä Kreikan lainapaketteihin tulee, en minäkään niiden kannattaja ole, ja jos kansanäänestys tulisi, niin äänestäisin niitä vastaan. On aivan selvää, että ei Kreikka pysty lainojaan maksamaan, ja monen ”nykynuoren” sormi osoittaa syyttävästi Kreikkaan. Tästä syystähän minäkin vastustan sitä, että näitä avustuksia nimitetään lainaksi. Toki tiettyyn rajaan saakka saattaisin avustamiseen suostua. Avustuksiahan mekin saimme monilta valtioilta sotamme aikana ja sen jälkeenkin. Otimme myös lainaa, jota emme pystyneet maksamaan takaisin, vaan se lopulta muutettiin avustukseksi. Ihan puhdas ei siis ole meidänkään kauluksemme, vaikka sormea kovasti heristelemmekin. On totta, että Kreikka on enemmän syyllinen nykytilanteeseensa kuin mitä Suomi oli sodan jälkeen. Yhtä kaikki, kansa kärsii Kreikassakin. Inhimillistä apua meidän tuli antaa kaikille, jotka sitä apua oikeasti tarvitsevat ja mihin suinkin meidän resurssit riittävät. Ehkä ei niinkään paljon Kreikkaan kuin sotia pakeneville ihmisille. Vilpittömästi olen sitä mieltä, että Olli Immosen kaltaiset rasistit pois politiikasta ja Suomen Sisu niminen natsijärjestö kiellettyjen listalle.

Toki Suomi on vapaa maa, mutta missään päin maailmaa ei olla niin vapaita. että mitä tahansa järjestöjä sallitaan.

Maahanmuuttajia Suomessa on todella vähän, joten ainakaan ongelmaksi ne eivät voi muodostua muutoin kun muutamien ihmisten mielissä. Suomi ei ole oikein vetovoimainen maa, joten meidän monikulttuurisuus tuskin paljon maahanmuuttajista rikastuu. Onneksi meillä on jo varsin sekalainen seurakunta täällä entuudestaan. On ruotsalaisia, karjalaisia, venäläisiä, lappilaisia, savolaisia, mustalaisia ja tataareja. Uskontokuntia ja lahkojakin on kymmeniä, joten mitäpä tuossa joukossa muutama muslimi enää painaisi.

Täysin rajansa sulkeneita maita maailmassa ei todellakaan enää montaa ole. Ihan heti tulee mieleen vain Pohjois- Korea, joka on ehkä maailman köyhin maa. Toisesta laidasta löytyvät USA, Kanada, Australia ja Saksa, jotka ovat ehkä maailman rikkaimpia valtioita, lukuun ottamatta muutamia öljymaita, joissa rikkaus kirjaimellisesti pulppuaa maan alta.

Rikkaimmat valtiot ovat paitsi rikkaimpia, myö

Vierastyövoima

Ulkomaalaisvastaiset, suorastaan rasistiset kirjoitukset ovat täällä netissä niin pahasti yleistyneet, että vaikka kuinka päätän, että en enää ota kantaa noihin sinänsä vähäarvoisiin mielipiteisiin, en ole kokonaan osannut vetäytyä syrjään. Se, että niistä suorastaan paistaa läpi ahdasmielinen asioiden tuntemattomuus, saa minun oikeudentunteeni aina heräämään, ja taas on pakko kirjoittaa jotain.

Kun olen elänyt jo silloin, kun monet nettiin kirjoittavat ovat luulleet maapallon syntyneen, olen myös saanut kokea yhtä ja toista. Ehkä enemmän kuin monet arvaavat maapallolla edes asioita olevan. Tuo kaikki alkaa jo sotapakolaisuudesta, joka tuntuu olevan aivan vieras asia 50 – 80-luvuilla syntyneille. Ovat ehkä joskus kuulleet, että ulkomaalaiset yrittivät tänne pyssyjen kanssa kuten joskus 30 – 40-luvulla. Voin kuitenkin vakuuttaa, että nykyisin Suomeen tulevat ulkomaalaiset eivät ole tätä samaa porukkaa, jotka pitäisi torrakot ojossa käännyttää rajalta.

Kuten jo kerroin, kaikenlaista tässä maailmassa olen tehnyt. Vuosikausia olen ollut myös työnantajan asemassa meidän mallimaassamme ja luulen omaavani melko vankan käsityksen myös ulkomaalaisesta työvoimasta. Heti täytyy korjata se yleinen käsitys siitä, että ulkomailta tulevat ihmiset tulisivat tänne viemään meidän työpaikkamme. Pääsääntöisesti tänne tullaan turvapaikan, avioliiton tai paremman elämän toivossa. Toki nuo kaikki ovat varsin hyväksyttäviä motiiveja, ovathan ne suunnilleen niitä samoja, joilla mekin perustelemme ulkomaille muuttoamme.

 

Koskaan en ole hyväksynyt ulkomaalaiselle annettavaa ilmaista koulutusta, jos hän ei sitoudu jäämään Suomeen, mutta entisenä työnantajana voin vakuuttaa, että työnantajat eivät mitenkään suosi ulkomaalaisia työpaikoilla, ellei heidän ole pakko tehdä niin milloin mistäkin syystä. Kyllä suomalainen on aina etuoikeutetussa asemassa, ja tuntuu todella ihmeeltä, että täällä työttömyydestä kärsivässä Suomessa on monia töitä, joita suomalaiset eivät suostu tekemään. Monissa isoissa firmoissa on paljon töitä, jotka jäävät kokonaan tekemättä vain siksi, että ”ei kuulu työn kuvaan”, eikä niitä varten kannata palkata ainakaan suomalaista ammattiyhdistykseen kuuluvaa työntekijää. Hyvin usein on ainoa mahdollisuus palkata siihen joku ulkomaalainen, jolle homma kelpaa silläkin palkalla, joka siitä työstä kannattaa maksaa.

Hyvänä esimerkkinä näistä töistä, joita suomalaiset pitävät niin vähäarvoisina, että niistä voidaan tehdä jopa pilkkalaulu ”osa kansaa metsikössä puolukoita poimii.” Vaan kun ei poimi. Ulkomaalaisista poimijoista huolimatta metsiin jää suurin osa marjoistamme ja sienistämme mätänemään, sillä omatarvepoimijat keräävät vain niiltä paikoilta, jotka ovat lähellä autoteitä. Sattuu vaan olemaan niin, että suurin osa Suomen metsistä on aivan muualla kuin tien varsissa. Suomalainen melkein häpeää tunnustaa, että myyntiin kerään. Sen verran kai olen nykyisin raihnainen, että enää en metsään pääse, mutta 12 – 16-kesäisenä kaikenlainen marjanpoiminta oli minun ”kesäduunini” ja hankin silloin enemmän kun myöhempinä vuosina ”oikeissa töissä” kesäisin. Marjanpoimija olisin varmasti vieläkin, ellei siihen aikaan olisi teknilliseen oppilaitokseen vaadittu ennakkoharjoittelua kyseiseltä alalta. Oli pakko hakeutua alan töihin, kun vielä silloin luulin, että ammattitaito karttuu vain opiskelun ja työn kautta. Vasta nyt ”tiedän”, että politiikka pätevöittää alalle kuin alalle.

Kun vaimoni, joka aikoinaan työskenteli Saksan ydintutkimuslaitoksessa, kertoi, kuinka kovan paineen alla tutkijat ja professorit siellä joutuivat työskentelemään, en voinut olla laukaisematta tätä ”suurta totuutta”: olisivat tulleet Pyhäjoelle. Siellä hankitaan pätevyys pelkästään lippuja heiluttamalla ja kylttejä kantamalla. Jos olisivat tuon keksineet, olisi saksalaisillekin saatu ydinpommi valmiiksi ennen sodan loppua. Kun näin olisi käynyt, ei meidänkään varmaan tarvitsisi huolehtia ”mamuista”. Maapallolla olisi yllin kyllin tilaa niille muutamille, jotka vielä olisivat elossa.

Onhan meitä joka junaan

Siis meitä ihmisiä on jokaiseen lähtevään kulkuneuvoon, ja osa taitaa sittenkin vielä jäädä laiturille. On olemassa ihmisryhmä, joka ei juurikaan ota kantaa maailman tapahtumiin. Toiset siksi, että eivät usko pystyvänsä vaikuttamaan niihin mitenkään ja toiset vain siksi, että ”oma suu on lähempänä kun pussin suu.” ”Aivan sama, mitä maailmalla tapahtuu”, tuntuu olevan monenkin ajatus.

Kantaa ottamattomien lisäksi on toinen ihmisryhmä, joka on ainakin ottavinaan kantaa. Minä olen antanut näille aivan oman nimen: tarinankertojat. Minun sisäisessä ajatusmaailmassani nämäkin ihmiset jakautuvat kahtia. Niihin, jotka kertovat, joskus hyvinkin värikkäästi, kertomuksia omasta elämästään ja omista kokemuksistaan. Toinen melkein yhtä vakuuttavasti esiintyvä joukko muodostuu tarinoitsijoista, jotka kertovat lukemiaan tai kuulemiaan tarinoita ominaan ja höystävät niitä sopivilla sadun pätkillä. Tarpeeksi usein näitä tarinoita kerrottuaan he lopulta päätyvät tilaan, jossa jo itsekin uskovat juttuihinsa.

Tunnen molempiin ryhmiin kuuluvia ihmisiä ja joskus olen melko ymmällä, kun saattaa olla, että oma kokemukseni ei aina vahvista noita tarinoita todeksi. Olen toki melko hyväuskoinen ja lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että tarina kuin tarina on totta, jollei toisin todisteta. Kun itsekin olen kokenut yhtä ja toista tässä maailmassa, niin en oikeastaan pidä mitään vallan suurena ihmeenä. Tuo sama kokemukseni saa kuitenkin minut myös erottelemaan ”jyvät akanoista”. On vain yksinkertaisesti asioita, jotka suurella todennäköisyydellä ovat tarua. Jos samat ihmiset toistuvasti sortuvat tähän sadun kerrontaan, minä yksinkertaisesti menetän luottoni heihin ja sijoitan heidät tuohon sadunkertojien ryhmään.

En halua nimetä nyt ketään kumpaankaan ryhmään kuuluvaksi, mutta eivät nämä tarinoitsijat taida aivan yhdettömissä olla edes Kalajoella. Joskus omatuntoni hieman kolkuttaa, kun joku henkilö kertoo jonkun melko vakavan asian tai epäkohdan, jonka totuutta minä epäilen vain siksi, että olen tottunut kuulemaan siltä suunnalta satuja. Joskus olen törmännyt ihmisiin, joiden hautajaiskutsuakin epäilisin ja ainakin vaatisin arkun aukaisua, ennen kuin olisin täysin vakuuttunut tästä murheellisesta tapauksesta.

Kuuntelin kerran entisten poliitikkojen TV-keskustelua siitä, ollaanko politiikassa rehellisiä. Kun entinen kansanedustaja sanoo, että ei olla, niin kyllä se hieman vakavaksi vetää. Ei toki suoranaisesti valehdella, mutta selvästi annetaan ymmärtää, että asiat ovat jollakin tolalla, jonka vain minä tai minun puolueeni pystyisi korjaamaan. Suoranaista valehtelua ei siis suosita, mutta suurin osa kansanedustajista uskoo, että kansa on sen verran tietämätöntä, että varma esiintyminen ja puolitotuudet riittävät vakuuttamaan äänestäjät siitä, että oikealla asialla ollaan.

Ei ole näköjään blogia, jossa en vilauttaisi sanaa rasismi. Eniten minä olen törmännyt valheellisiin väittämiin juuri maahanmuuttoa koskevissa asioissa. Milloin on kyse lastenvaunuista ja milloin jostakin muusta siihen verrattavasta asiasta. Yleensä näissä asioissa ei ole totta edes siteeksi. Lastenvaunuja vilauttelen siksi, että asian tekee vakavaksi se, että tätä tarinaa kertoi totena kansanedustaja, joka ei ollut edes ”persu”. Juuri se teki asian uskottavaksi, että kyseessä oli todella kansanedustaja. Joskus olen itsekin joutunut oikaisemaan joitakin pienemmän mittakaavan asioita, mutta siitä sain vain riitelijän maineen. Yleensä kerroinkin vain, kuinka asia oli, enkä ryhtynyt mihinkään ”juupas eipäs” -leikkiin.

Edelleen olen sitä mieltä, että ihmisten kannattaisi ottaa asioista selvää, ennen kuin uskovat mitä tahansa - tai uskovat mitään. Edes se, että väitteen takana on kansanedustaja, ei takaa väitteen totuudenmukaisuutta, vaikka oikeiden ammattipoliitikkojen suusta tuleekin suoranaisia valheita hieman vähemmän kuin ”pikkupoliitikkojen” lausumat.

Näin olen väittänyt, että ”totuus ei pala tulessakaan”, eikä esittämääni tosiasiaa voida kumota sanonnalla ”voi mitä paskaa.” Eiköhän olisi syytä kertoa mikä sitä p:llä alkavaa oikein on, minä kun en ole koskaan saanut selville.

Kyllä tämä blogi on sen verran julkinen asiakirja, että kaikki tässä totuutena esittämäni väitteet minun on velvollisuus tarvittaessa myös todistaa. Toistaiseksi tätä ei kukaan ole edes vaatinut. Perustuisikohan tuo siihen tietoon, että näyttöä löytyy, vaikka se saattaa hieman ärsyttää?

Tuulesta voimaa

En minä kollegojeni asiantuntemusta epäile, mutta joskus vain tuntuu siltä, että koska liiketaloudellinen ajattelu pyrkii ohittamaan tosiasiat, niin minkäs voin, että tuntuu kuin puppua puhuttaisiin. Erittäin voimallisena tämä tunne nousi pintaan, kun jokaiseen kotiin jaettiin lehtinen, jonka nimi oli sama kuin tämän kirjoituksen otsikko. Kirjoitukset toki vaikuttivat kovasti asiantuntevilta, ja tätä vaikutelmaa oli pyritty vahvistamaan latomalla kirjoittajien CV lähes kokonaisena jutun yhteyteen. Taisi kuitenkin jäädä mainitsematta, että ihan omasta bisneksestähän tässä on kysymys ja te veronmaksajat saatte maksaa tämän. Puutui vain maininta, että ”enhän minä muuten viitsisi tällaista puppua kirjoittaakaan.” Kirjoittajien CV:stä voi kyllä päätellä, että asiantuntemusta on, mutta totuudenrakkaus ei ihan se vahvin puoli ole.

On täysin totta, että tuulienergia on lähes saasteetonta, enkä minäkään usko äänihaittoihin. Kun hyvällä tuulella ”myllyn” lavan kärki liikkuu 150 – 200 km/h, jopa nopeamminkin, on kyseessä melkoinen linko, joka saattaa heitellä vaikkapa jäätä melko pitkälle. Pitkälle olisi voinut lentää myös Pyhäjoella katkennut siipi, jos pahasti olisi sattunut. No ei aiheuttanut vahinkoja, enkä minä näitä vaaratekijöitä edes kovin suurena pidäkään. Mielestäni on kuitenkin täysin väärin, että kotimaista työtä hehkutetaan, vaikka ainakin täällä Kalajoella jokainen ”mylly” rakennetaan ulkomaalaisista osista ulkomaalaisella työvoimalla. Ainoita hyötyjiä ovat satama, loppumatkan kuljetuksista vastaavat yritykset sekä hotelit, jotka majoittavat ulkomaalaiset rakentajat. Mistään satojen suomalaisten työllistämisprojektista ei siis todellakaan ole kyse.

En myöskään tiedä yhtään tuulivoimalaa Suomessa, joka olisi pyörinyt 20 vuotta. Arvio ajasta on rankasti liioiteltu. ”Myllyjen” arvioitu keskimääräinen käyttöikä on 10 – 12 vvuotta, ja se on se aika jossa ”mylly” juuri ja juuri tuottaa perustamiskustannukset. Jos ne todella aiotaan alle vuodessa kuolettaa, tarvitaan valtion auttavaa kättä melko runsaasti. Kokemuksesta myös tiedetään, että voimaloiden hyötysuhde on parhaimmillaankin vain n. 30%, joten monet maksimitehoon perustuvat laskelmat ovat täyttä utopiaa.

En oikeasti tuulivoimaa vastusta, mutta vastustan totuuden vastaisia argumentteja, joilla näitä hankkeita pyritään puolustelemaan. Tosiasia lienee, että kyseessä on varsin epävarma, huonosti säädeltävissä oleva energia, jota saadaan silloin, kun satutaan saamaan. Lisäksi se tuskin koskaan tulee itse itseään kannattamaan, mutta on toki saasteetonta ja saahan siitä sitten paljon torneja, joille voidaan jotain uusiokäyttöä keksiä. Kalajoen satamassa on yksi sellainen nähtävänä. Se lienee jonkin puhelinyhtiön linkkinä. Siivet on poistettu, enkä tiedä mitä niille on tehty.

 

Kun näitä laitoksia sitten 10 – 15 v kuluttua aletaan purkaa, niin toivotaan, että silloin toteutuu tuo unelma satojen suomalaisten työpaikoista. Pahinta on, jos skenaario siitä, että myllyjen purkaminen jäisi maanomistajan vastuulle, toteutuisi. Mahdollistahan se on, mutta siitä ei tiettävästi vielä ole kokemuksia ainakaan suuremmassa mittakaavassa.

Kyllä täällä Kalajoella lähes aina tuulee, niin että hyvähän se on, jos siitä olisi jotain hyötyäkin. Kunta saa kuulemma vuokratuloja ja jonkin euron myös rakennusluvista, mutta siihen se hyöty taitaa jäädäkin. Tuskin nuo ”myllyt” edes niin erikoisia ovat, että niistä turistinähtävyydeksi olisi. Ovatpahan hyvänä esimerkkinä ulkomaalaisesta osaamisesta, jota kyllä Suomestakin löytyisi, mutta on niin kallista että ei kannata. 

 

Edelleen olen sitä mieltä, että tuulivoimaloiden parissa saa toki puuhastella, mutta paras hyöty tuulesta saadaan purjehduksessa.