Mitä Eija-Riitta Korhola sanoi kuusi vuotta sitten?

Voisihan sitä ajatella, että Korhola oli kovasti aikaansa edellä puhuessaan tuulivoimasta suunnilleen kuusi vuotta sitten.  Olen jäljentänyt osa hänen blogikirjoituksestaan tuolta ajalta.  Eija-Riitta Korhola on ilmastoa tutkinut tohtori, ja kuten kai moni tietää, niin energiatuotantoon liittyvää koulutusta ja kokemusta  löytyy myös minun takataskustani.  Ei siis ole ihme, että joltistakin asiantuntemusta yhteensummatut kirjoituksemme edustavat.  Tuulivoimayhtiöiden lobbareiden puheista päätellen enemmän kuin tuulivoimayhtiöistä yhteensä.

Korholan kirjoituksia olen kopioinut tähän lähinnä siksi, että ne voisivat olla myös minun kirjoituksiani.  Kivaltahan se tuntuu, kun tohtoritasoinen tutkija on samaa mieltä kanssani, joten ei juurikaan haittaa, jos jotkut ”ammattikoulupojat” epäilevät asiantuntemustani.

Tässä siis Korholan kirjoituksia vuodelta 2010.  Olisikohan käynyt niin, että nyt olisi totuuden hetki.

 

Ideologista sähköä erityisehdoin

12 huhtikuuta 2010

Kirjoittanut Eija-Riitta Korhola

 

Energiakeskustelussa sanavalinnat ovat mielenkiintoisia. Kun kuulemme sanan tuulipuisto, mielleyhtymä on mukava eikä kukaan hätkähdä, vaikka näkisikin kaksikymmentä sadanviidenkymmenen metrin korkuista tornia törröttämässä rumasti maisemassa. Jos sen sijaan joku puhuisi ”voimalinjapuistosta” viitaten puiden kokoa paremmin myötäileviin korkeajännitetorneihin tai ”ydinvoimalehdosta” viitaten kahteen, kolmeen samalla saarella nököttävään reaktoriin, kielitietoiset nostaisivat mekkalan. Meitä yritetään manipuloida!

Ei ole sattuma, mitä asioita kielen annetaan hyväillä, mitä puolestaan tökkiä. Ja jotkut osaavat käyttää tilannetta hyväkseen muita taitavammin. ”Ihailen vallankumouksellisia, jotka näkevät niin paljon vaivaa räjäyttämällä dynamiitilla muureja, kun voisivat vain anastamalla oikeinajattelevien avainnipun astua rauhallisesti sisään ketään herättämättä”, kirjoitti Georges Bernanos Maalaispapin päiväkirjassa. 

Edellä mainituista syistä, tasapuolisuuden vuoksi, puhun tietoisesti tuulivoimateollisuudesta ja tuulivoimalobbysta – vaikka joissakin piireissä halutaankin tuulivoiman kohdalla puhua vain tuotannosta ja asiantuntijoista. Kyseessä on teollisuudenala, jolla on lobbarinsa siinä missä muillakin. Tämä teollisuudenala tosin ei ole itsessään kannattava, mutta ei se tuulivoimalobbya varsinaisesti haittaa, sillä yhteiskunnan avulla asiaa on autettu. Toistaiseksi jokainen rakennettava megawatti vaatii yhteiskunnan tukea puoli miljoonaa euroa. On selvää, ettei tällainen valtiontuki voi sellaisenaan jatkua, kun suunnitelmissa on rakentaa EU:n antamien tavoitteiden mukaisesti pari tuhatta megawattia nykyisen noin 140 megawatin lisäksi. Ilman tukea tuulivoimateollisuus ei kuitenkaan jää, sillä kuluttaja pakotetaan sähkön hintaa nostavien syöttötariffien avulla tukemaan sitä.

Rehellisyyden nimissä niitä tulisikin kutsua pakkosyöttötariffeiksi.

Tukien voimalla voi tuulivoimaan sijoittava iskelmätähtikin nukkua yönsä rauhassa. Ilman niitä ei kyllä voisi.
Vihreät mainostavat tuulivoimaa nopeimmin kasvavana energiamuotona, mutta jos järjestelmältä vietäisiin keinotekoinen tuki, se romahtaisi. Sähköntuotantomuotona tuulivoima ei läpäise meidän oloissamme perustavaakaan kustannushyötytestiä. On vaikea nähdä, miten sellaisen kuplan varaan voisi kestävää taloutta rakentaa. Kysymys kannattavuudesta on perustavaa laatua oleva reaalitalouden seikka, jota ei pitäisi ohittaa. Jos sähkön hintaa tietoisesti nostetaan, se kurjistaa maailman köyhiä. 

Suomessa on meneillään laajoja tuulivoimalasuunnitelmia, jotka muuttavat saaristomaisemaa dramaattisesti. Missään polaarisella merialueilla ei ole toistaiseksi vastaavia olemassa. Voidaan kysyä, onko harvinaislaatuinen saaristomme oikea paikka hankkia kokemuksia. Suunnitelmat ovat nostattaneet myös paikallisia kansanliikkeitä tuulivoimaa vastaan. 

Kansanliikkeen kokoajat sanovat, etteivät he vastusta tuulivoimaa mutta haluaisivat sen sijoittamiselle vastaavia kriteerejä kuin Ruotsissa, jossa on tehty periaatepäätös olla tuhoamatta saaristomaisemaa. He toivovat, että Suomessakin toteutettaisiin valtakunnallisen tason kokonaissuunnitelma eikä edettäisi yksittäinen hanke kerrallaan. Samoin toivotaan, että määriteltäisiin jokin vähimmäisraja, jota lähemmäksi asutusta tuulivoimateollisuutta ei osaa rakentaa sen melu- ja maisemahaittojen vuoksi.

Jos kyseessä olisi jokin toinen energiamuoto, kansalaisten oikeuksia ja luonnonsuojelualueiden rauhaa olisivat puolustamassa myös ympäristöjärjestöt, ja pari Greenpeacen hyvin palkattua stunttiakin olisi kai jo ehtinyt järjestää jonkin performanssin.

Mutta eihän tämä normaali energiamuoto olekaan. Tämä on ideologista, maailmankatsomuksellista sähköä. Kun haitat joskus tulevat ilmeisemmiksi, nykyiset kannattajat ovat ehtineet kääntää takkinsa ja niin sanotusti tajunneet, etteivät itse asiassa koskaan tuulivoimaa kannattaneetkaan. Mutta se on jo toinen juttu.

Olen tainnut sanoa tuon saman, minkä Eija-Ritta blogissaankin totesi.   Yksikään tuulivoimayhtiö ei pysyisi pystyssä päivääkään ilman veronmaksajilta pakolla perittyä tukea.  Todellista energiaa nuo myllyt eivät koskaan voi tuottaa, sillä tuulee silloin kun tuulee ja sähköä tarvitaan yleensä ihan eri aikaan.  Tärkein pointti tuossa kuitenkin on juuri se, että tuulivoima tarvitsee aina rinnalleen oikeaa energiaa, jotta tuo tuulettoman ajan sähkönkulutus voitaisiin turvata.   Jos tuntuu oudolta, niin kerronpa nyt, että sähkönkulutus on jokseenkin tasaista, tuuli tai ei.  

Tähän loppuun lataan minäkin nyt sitten pienen ennusteen.   Tuesta huolimatta jokainen tuulivoimayhtiö on nurin ennen vuotta 2030,  ja jokainen kunta, joka on suuressa toivossaan sallinut myllyjen pystyttämisen alueelleen, on kärsinyt väestön vähenemisestä tuohon samaiseen ajankohtaan mennessä.

Tosiasia on, että kyseessä on maailmalla kuoleva ala, jota yleensäkin jälkijunassa kulkeva Suomi toistaiseksi hehkuttaa.

Jälkiviisaus on maailman suurin viisauden laji, joten en yritä edes väittää hehkuttaneeni samantapaisesti aikoinani Valkon syntymää.  Näinhän minä kuitenkin tein, ja kivalta tuntuu, että silloinkin olin oikeassa, vaikka yhteiskunnan kannalta olisi parempi ollut, jos olisin ollut väärässä.   Tuulivoimateollisuuden kannalta näyttää käyvän samoin.

Tähän perustuu vaatimukseni asiantuntijuuden asettamisesta poliittisen kokemuksen edelle.  Yhdellekään ulkomaanmatkalle en lähtisi, jos lentäjäksi valittaisiin  jonkun puolueen puheenjohtaja.