tiistai 29. marraskuuta 2016

Väärää tietoa

Olen käyttänyt tuulivoiman vankkumattomista kannattajista sanontaa ”tuulivoimauskovaiset”, sillä tähän porukkaan eivät mitkään tosiasiat näytä uppoavan. Siitä syystä he muistuttavat mielestäni lahkolaisia, jotka uskovat omia aatteitaan ainoiksi oikeiksi, eikä mikään faktatieto voi kumota sitä. Niinhän se tietysti on, että usko perustuu uskoon, eikä niinkään faktoihin.

  
Olen sanonut useita kertoja, että koko tarina saasteettomasta energiasta on tuulivoiman kohdalla pelkkää satua. En edes väitä, että se olisi jotenkin väärää tietoa, sillä siinä ei ole tietoa sen vertaa, että se ansaitsisi tuon nimityksen. Totta koko sadussa on vain se, että jokuhan tuostakin hyötyy, niin kuin viinan salakaupasta. Hyötyjiä ovat vain tuulivoimayhtiöt, jotka onnistuvat hyvältä näyttävien laskelmiensa avulla lypsämään tämänkin kansakunnan varat hyvin vähiin. Kunnat ja maanomistajat, jotka nyt luulevat saavansa tukevan rahatukon, tulevat menettämään sen lähes kaksinkertaisesti sitten, kun myllyjen purkaminen jää heidän vastuulleen. On luultavaa, että ainakaan yksityisiltä maanomistajilta ei mistään löydy tähän tarvittavia rahoja, eikä mistään sellaisia kaatopaikkoja, joihin tuo ongelmajäte voidaan haudata.

 
Kun nämä tuulivoimauskovaiset hehkuttavat uutta kehittynyttä energiaa, voin kertoa heille, että tämä heille uusi energia on jo kerran 1700 – 1800-luvulla hylätty käytöstä juuri samasta syystä kuin se tullaan hylkäämään nytkin. Se on ns. sattumaenergiaa, jota saadaan vain silloin, kun sattuu tuulemaan, eikä sen varaan voi rakentaa yhtään mitään. Olipa tuulivoiman teoreettinen kapasiteetti kuin suuri tahansa, ei koko maapallolta löydy valtiota, joka pystyisi hyödyntämään tuulivoiman niin, että se täyttäsi koko sähkön tarpeen. Tämä juuri siksi, että tuuli tuulee vain tuulella, mutta sähkön kulutus on jokseenkin tasaista. Tästä syystä tuulivoima tarvitsee aina rinnalleen vähintään saman verran oikeaa energiaa. Tämä lienee tuttua kaikille, paitsi tuulivoimauskovaisille, jotka uskovat vain tuulivoimayhtiöiden laskelmiin.

Toki laskelmia voidaan aina tehdä, ja teoriassa ne ovatkin oikeita. Ainut virhe niissä onkin tuo ”jos”-sanan puuttuminen. Ne pitäisivät paikkansa, jos aina tuulisi tasaisesti tai olisi keksitty keino tuulisähkön varastoimiseen. Kun oikeasti näin ei kuitenkaan ole, pitänee koko vöyhötys panna petoksen piikkiin. Tietämättömiä höpläytetään esimerkiksi kertomalla ”uusista” energianvarastointikeinoista. No... ne ovat todella uusia... jopa niin uusia, että niitä ei vielä ole keksitty.

Kun nämä tuulivoimauskovaiset puhuvat tuulivoiman puolesta, olen ajatellut, että joku tautihan noilla täytyy olla. Vaahto lentää suusta, ja puhuvat vallan sekavia. Moderneinta voimalaitostekniikkaa nimitetään vanhanaikaiseksi ja keskiaikaista tuulivoimaa sanotaan uudeksi ja kehittyneeksi tekniikaksi. No ainakaan siinä ei ole mitään järkeä. Ainut kehitys, mikä tuulimyllyissä on tapahtunut, on lapojen muoto ja rakenne sekä maston korkeus. Aina vaan tuulee silloin kun tuulee, ja silloin kun ei tuule, tuotetaan sähköä jollakin muulla tavoin. Näinhän se oikeasti menee. Nuo ”rinnakkaisvoimalaitokset” tarvitaan joka tapauksessa, mutta tuulivoimaa ei todellisuudessa tarvitse kukaan.

Kun nyt lisäksi on erittäin vahva syy olettaa, että tuulivoimaloiden aiheuttama infrasaaste aiheuttaa pienen ihmisryhmän sairastumisen, on suorastaan vastuutonta sallia noiden häkkyröiden rakentaminen.

Se on kallista, hyödytöntä ja sisältää oletettavan terveysriskin. Tuosta terveysriskistä keskustelin erään muusikon kanssa. Hän kertoi, että ei tiedä voimalaitosten nínfraäänistä kovin paljon, mutta ymmärtää sen, että matalat äänet saattavat vahingoittaa ihmistä, sillä ne aistitaan koko keholla jo silloin, kun ne eivät ole alittaneet kuulokynnystä.

Kaikki tupakoitsijat eivät kuole keuhkosyöpään. Kaikki ihmiset eivät myöskään tule merisairaiksi, eivätkä kaikki sairastu tuulivoimaloiden inframelusta, mutta tällaista sattuu, ja se on tosi vakava ongelma niille, joille näin on käynyt.


sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Tuntematon totuus

Minun sukupolveni on tottunut luottamaan siihen, että mikä on lehdessä, on myös totta. Vähän kerrassaan olemme saaneet kuitenkin tottua siihen, että kaikenkarvainen media julkaisee kaiken karvaisia juttuja aivan sen mukaan, mikä kulloinkin vaikuttaisi olevan taustaryhmälle eduksi, tai lievimmässä tapauksessa sen vain yksinkertaisesti oletetaan miellyttävän lukijoita tai katsojia. Totuuden painoarvo jää varsin vähäiseksi, jos sillä kaikissa tapauksissa on edes painoarvoa. 



Nykyinen energiapoliittinen keskustelu on tyypillinen esimerkki siitä, miten eri energiamuotojen kannattajat kaivavat maailmalta mielensä mukaisia tutkimuksia, ja jos sellaisia ei löydy, väitetään yksinkertaisesti, että asiaa ei ole tutkittu…. Suomessa. Joskus tuo loppukaneetti lisätään siihen, joskus ei edes sitä.

Viimeisimpiä tapauksia lienee Ville Niinistön väittämä, että hallitus ei ole kuunnellut asiantuntijoita, vaan toimii Matti Putkosen ”huuhaan” mukaan. Jos joku on todellista ”huuhaata”, niin tuo Niinistön ulostulo. On totta, että maailmalta löytyi parikin tutkimusta, joissa todetaan, että ei ole näyttöä tuulivoiman terveysvaikutuksista. Noiden parin tutkimuksen vastapainoksi löytyy sitten lukuisia tutkimuksia, joissa todetaan, että on mahdollista, että tuo matalataajuinen värähtely aiheuttaa vahinkoja sekä ihmisille että eläimille. Minkään tutkimuksen suorittajien asiantuntemusta en ole oikea henkilö arvioimaan. En siis edes minä, vaikka oletankin olevani hieman Niinistöä parempi asiantuntija. Tavallaan Satu Hassi lauloi Niinistön mukana heittäytyen täysin englannin kieltä ymmärtämättömäksi, väittäen että eräs arvostettu tiedelehti väitti erästä tutkimusta tieteellisesti epäpäteväksi ja jätti jutun julkaisematta tästä syystä. Näinhän ei ollut, vaa syyksi ilmoitettiin ainoastaan, että tutkimusreferaatti sellaisenaan oli liian pitkä tuohon julkaisuun. Sellaista toki sattuu, mutta sillä ei ole mitään tekemistä luotettavuuden tai tieteellisen pätevyyden kanssa.

Ei ihme, jos kansa on ymmällään, kun poliitikkommekin ihan sumeilematta valehtelevat päin naamaa. Vaikka suomalaiset tutkimuksetkaan eivät aina ole kaikkein luotettavimpia, annan kuitenkin hallituksellemme täydet pisteet siitä, että se päätti itse ottaa asioista selvän. En usko sen johtuneen Putkosen ohjelmasta, vaan yksinkertaisesti satojen kansalaisten sairastumisesta ja päättäjillemme lähettämistä vetoomuksista. Olisi ollut todella leväperäistä, jos asioita ei olisi ruvettu tutkimaan. Ihan ”huuhaata” ei Putkosen lepakkojuttukaan ollut, sillä päinvastoin kun ministeri Pirkko Mattila kommentissaan väitti, ainakin Saksasta löytyy dokumentoitua tutkimusaineistoa tästäkin asiasta. Tuulimyllyt todella tappavat lepakoita, joiden elämä lienee yhtä arvokasta kuin liito-oravienkin.

Asetin tässä heti aluksi median luotettavuuden kyseenalaiseksi. Pääsääntöisesti se johtuu siitä, että haltuuni päätynyt faktatieto on hieman ristiriidassa median julkaisemien juttujen kanssa. Ydinvoima nähdään usein tuulivoiman kilpailijana, vaikka kyseessä on kaksi aivan eriluokan hanketta, eikä niitä voi mitenkään sovittaa samaan sarjaan. Media kuitenkin antaa runsaasti palstatilaa tuulivoimalle, samanaikaisesti kuin se hehkuttaa ydinvoiman vaarallisuutta ja maailmassa sattuneita ydinonnettomuuksia.

Tosiasia kuitenkin on, että maailmassa on tapahtunut ainoastaan kasi merkittävää ydinonnettomuutta, joista viimeisin kolme vuosikymmentä sitten. Japanin Fukushimassahan ei tapahtunut ydinonnettomuutta, vaan luonnonkatastrofi alueella jossa sijaitsi kyllä ydinvoimala, joka kuitenkin kesti kohtuullisen hyvin tuon luonnon onnettomuuden. Vain kolme tuolla ydinvoimalalla työskennellyttä ihmistä kuoli. Yksi sydänkohtaukseen, toinen hukkui, kolmas maanjäristyksessä. Mistään ydinonnettomuudesta ei voi puhua, vaikka voimala joksikin aikaa suljettiin tuon katastrofin jälkeen.

Median epäluotettavuutta kuvaa hyvin se, että juuri missään ei anneta palstatilaa ydinvoiman puolustajille, vaikka huomattavasti kalliimman ja epäluotettavamman tuulivoiman lobbareille kyllä tilaa on löytynyt.

Tilastollinen tosiasia on, että ydinvoima on ylivoimaisesti maailman puhtain ja turvallisin energianmuoto, mukaan lukien myöskin tuulivoima, jonka ympäristövaikutuksia vasta tutkitaan.

Olisiko niin, että ydinvoimalaitoksia rakentavat sen luokan yhtiöt, että niiden ei tarvitse alentua korruptioon. Niin kauan kuin mediakaan ei pysty pitämään itseään eturyhmien ulkopuolella, ei meillä ole toiveita puolueettomasta tiedosta, ja totuus pysyy tuntemattomana.


lauantai 26. marraskuuta 2016

Karmeita virheitä

Ihan oikeasti en osaa väittää, että tämä on vain suomalaisten erikoisominaisuus, mutta Suomen Kuvalehti tämän toi esille. Monia edistyksellisenä pidettyjä asioita on ylistetty vuosikaudet ja niistä on tullut melkeinpä kansallinen tapa. Sitten vain yllätys yllätys... joku tutkimus on todistanut, että kyse on terveydelle erittäin vaarallisesta maniasta. Tämä pätee niin asumiseen kuin muuhunkin elämiseen. Esimerkkejä löytyy koivusokerista rakennustekniikkaan.

Alvar Aaltoa on pidetty melkeinpä arkkitehtuurin jumalana, mutta vain harva uskaltaa sanoa ääneen, että esimerkiksi hometalo-ongelma on suurimmaksi osaksi Aallon syytä. Säynätsalon entiseen kunnantaloon tutustuessani kuulin ensi kerran erään rakennusalan ammattilaisen suusta lauseen ”Aallon suunnittelemissa taloissa ei pysy lämpö sisällä eikä vesi ulkona.” Liekö tuossa perää, mutta perää on siinä, että Aalto toi tuon tasakattovillityksen tänne sateiseen ja kylmään pohjolaan, johon se ei ollenkaan soveltunut. Viimeisimmätkin talot alkoivat homehtua viimeistään siinä vaiheessa, kun taloista alettiin tehdä pulloja, joissa ei luonnollista ilmanvaihtoa tapahtunut kuin silloin, jos joku meni tai tuli ovesta. 

 
Näyttää kerta kaikkiaan siltä, että tuo arkkitehtuurin sankari ei oikein käsittänyt, että Suomessa on syytä rakentaa suomalaisista materiaaleista, eikä seinän ns. kastepiste saa jäädä seinän sisään. Finlandia-talon italialainen marmori lienee hyvä esimerkki tästä materiaalin valinnasta.

Olisiko niin, että suomalaisilla on kamala kiire päästä kehityksen etunenään niin hyvässä kuin pahassakin. Ponnistelu kohden parempaa tulevaisuutta on tietysti hyväksi, mutta niin kiire ei sentään saa olla, että asioita ei keretä tutkimaan. Aina ei edes halutakaan.

Näytti jo siltä, että tuulivoimasta oli tulossa jälleen eräs näistä tutkimattomista ”musta tuntuu” -projekteista, kunnes hallitus lukuisien kansalaiskirjeiden seurauksena sai aikaan päätöksen- että tuulivoiman terveydellisiä vaikutuksia aletaan tutkia. Toki siihen oli ihan oikeita syitä, sillä lukuisat kansainväliset tutkimukset ja suomalaisten omakohtaiset kokemukset kertoivat, että tuohon on vähintäänkin aihetta. 
 
Niinhän sitä sanotaan, että ”suomalainen ei usko ennen kuin itse näkee”. Sitä kai se tarkoittaa, että ulkomaalaisia tutkimuksia ei voida uskoa. Lopulta Suomi sai kuitenkin aikaan päätöksen, että asiaa oikeasti tutkitaan. Toivoa sopii, että ei tulosta ole päätetty etukäteen, niin kuin tuulivoimayhtiöiden omissa tutkimuksissa on tehty. Voi vain arvailla, mitä Ville Niinistö pelkäsi vastustaessaan terveysvaikutusten tutkimista. Mahtoiko pelätä, että totuus tuulivoimasta paljastuu? Nyt sitten pannaan Matti Putkosen syyksi, että hän otti ongelman esille ja Niinistö sai aiheen sanailla, että hallitus uskoi enemmän Putkosta kuin kansainvälisiä tutkimuksia. No ihan näinhän se ei mennyt. Hallitus uskoi lopultakin kansainvälisiä tutkimuksia, joista monet kansalaiset viestittivät hallitukselle. Minä muiden mukana… kirjoitin kirjeitä sekä eduskunnalle että ministeriöön. Uskon Niinistönkin saaneen kirjeeni. Putkosen osuudeksi jäi vain asian tuominen julkisuuteen. Toki mies teki sen hieman värikkäästi, ja sai korruptoituneen median taholta lähes pilkkaa osakseen. Hyvä kuitenkin että teki niin.

Olen muuten aina ihmetellyt, että mitä vihreille on tapahtunut politisoitumisen jälkeen. Olkoonpa puolue sitten hallituksessa tai oppositiossa, se vastustaa lähes kaikkia hallituksen tekemiä ns. ”vihreitä” päätöksi. Saasteetonta ydinvoimaa vastustetaan, mutta tuulivoiman haittoja ei edes saisi tutkia. Muualta maailmasta tulevia viestejä vähätellään ja vääristellään.

Olen samaa mieltä, että tuulivoiman terveyshaittojen tutkimus on jokseenkin tarpeetonta. Se tuskin auttaa enää olemassa olevien myllyjen pysäyttämiseen. Tuulivoiman rakentaminen voitaisiin kieltää monella muullakin perusteella. Ensinäkin se on äärettömän kallista, se vääristää sähkömarkkinat ja vaarantaa suomalaisen sähkönjakelujärjestelmän. Se heikentää myös meidän kansainvälistä kauppatasetta, eikä juurikaan lisää työpaikkoja. Myllyt tuodaan ulkomailta ja rakennetaan ulkomaalaisen työvoiman avulla.

Suomalaisten rooliksi jää vain maksaa tyhjästä.

Sadat suomalaiset ovat sairastuneet myllyjen vaikutuksesta, mutta Niinistön mukaan saavat sairastaa. Asiaa ei kuitenkaan saa tutkia… miksihän?


perjantai 25. marraskuuta 2016

Nuoruusmuistoja

Nyt Jyväskylään muuton jälkeen olen osittain joutunut ja osittain saanut muistella aikoja joskus vuosikymmeniä sitten, jolloin asuin Jyväskylän maalaiskunnassa ja Jyväskylässäkin. Sanoin, että ”joutunut”, siksi että kaikkea en edes haluaisi muistaa, mutta moni asia on jälkeenpäin näyttänyt ne humoristiset puolensa, vaikka eivät aina juuri silloin naurattaneet.

  
Kouluaikoina en koskaan ollut erityisen innokas kotitehtävien tekijä ja varsinkin niin sanotut kotiaineet tahtoivat helposti unohtua. Toki aina olen ollut suhteellisen vahva kirjoittaja ja melko hyvä äidinkielessä yleensäkin, mutta ”eihän se kukko käskien laula”, kuuluu sanonta. Näissä aineissa ei juuri siitäkään ollut kysymys. Syy oli yksinkertaisesti se, että tätä kotitehtävää varten annettiin aivan liikaa aikaa. Ehkä jotkut sen todella tarvitsivat, mutta minä kerkesin sen jo siinä ajassa inohtaa. Olin jo hyvin pian oppinut siihen, että aineen voi kirjoittaa vaikka edellisenä iltana.

Vaikka äidinkielessäkin olen kautta aikojen saanut vain kiitettäviä arvosanoja, niin ehkä kuitenkin matematiikka oli se vahvempi aineeni. Kun kotiaineet tarkastettiin pääsääntöisesti niin, että suuresta luokastamme - olikohan meitä peräti yli 30 oppilasta - luetettiin vain yhden tai korkeintaan kahden aine, laskin, että on monin verroin suurempi todennäköisyys, että minun ainettani ei luet, kuin se todennäköisyys, että se luettaisiin. Koulun alkaessa syksyllä kai kirjoitin muutaman aineen, mutta melko pian aloin luottaa noihin todennäköisyyksiin ja aineet jäivät, kerta toisensa jälkeen, kirjoittamatta.

Kerran se sitten tapahtui. Olin kyllä kirjoittanut kaikkien aineiden otsikot vihkon sivujen ylälaitaan vilpittömänä tarkoituksena kirjoittaa siihen aine. Vihko oli siis täynnä tyhjiä sivuja, joiden ylälaidassa oli joku otsikko. Jos oikein muistan, tällä kertaa oli aiheena ”Laskiaistiistai”. Kuinka olla, sinä aamuna opettaja kuulutti juuri minun nimeni ja minun piti lukea aineeni. Nousinhan minä ylös, otin vihkon käteen, kumarsin opettajalle ja aloin ääni väristen lukea. ”Laskiaistiistai. Se on se merkillinen päivä, joka on joka vuosi ….” Ehkä ääneni värisi liikaa, tai ehkä takertelin liikaa, mutta en kovin pitkälle päässyt, kun opettaja sanoi ”Näyttäpä minulle se vihko.” No pakkohan se oli, kun kerran pyydettiin. Ehkä ensimmäisen kerran elämässäni näin tuon opettajan kasvoilla inhimillisiä piirteitä, kun hänellä oli selviä vaikeuksia naurua pidätellessä, hänen katsellessaan tuota tyhjää sivua, jonka ylälaidassa luki ”Laskiaistiistai”. Kuitenkin hänen onnistui pitää kasvot peruslukemilla ja näyttää jopa vihaiselta, kun hän kysyi: ”Missäs ne aikaisemmat aineet ovat?” Hieman peloissani sanoin, että siinähän ne ovat samassa vihkossa. Tuiman näköisenä opettaja selasi vihkon sivuja takasinpäin. Tyhjiä sivuja, joissa kaikissa oli joku otsikko ylälaidassa. No, jälki-istuntoahan siitä tuli, mutta jotenkin näytti, että opettaja ei sittenkään ollut niin vihainen kuin olisi kenties ollut aihetta, mutta kyllä minä pelkäsin.

Jälki-istunto suoritettiin määrättynä päivänä, ja olin ainut tätä rangaistusta kärsivä. Opettaja käveli eteeni ja kysyi: ”tiedätkö, sinä miksi olet nyt täällä?” No kyllähän minä sen tiesin, mutta vastasin että ”siksi kun olin unohtanut sen kotiaineen.” ”Ei, ei se niin ole... olet täällä siksi, että olet pitänyt pilkkanasi koko koulujärjestelmää.” No eihän se oikeasti niinkään ollut. En minä juuri koskaan ole pilkannut ketään. En silloista koulujärjestelmääkään, mutta oikeasti en keksinyt muuta selitystä, kuin en vain viitsinyt kirjoitella aiheista, joissa ei mielestäni ollut mitään järkeä.

Tuli lusittua senkertainen jälki-istunto, mutta sen jälkeiset aineet kyllä kirjoitin. Ei meidän koulujärjestelmässä mitään pilkattavaa ole, mutta arvosteltavaa kylläkin. Sorry vaan koulu-uudistajat, mutta kyllä minä vanhaa kansakoulu-oppikoulu-järjestelmää nykyistä peruskoulua parempana systeeminä pidin. Ei tarvinnut rimaa laskea niin alas, että kaikki pääsevät siitä yli.

Kaipa sekin on osa tätä niin muodikasta ”tasa-arvo vöyhötystä”. Tosiasia on, että me synnymme erilaisin eväin tähän maailmaan ja näillä eväillä meidän pitäisi pärjätä.

Melkein joka päivä minä nyt olen yhden ”aineen” kirjoittanut ja joskus pari laajempaakin teosta. Sen siitä saa, kun ei ajoissa ole ahkera. Onneksi tämä on kuitenkin vapaaehtoista.