maanantai 7. marraskuuta 2016

Miksi insinöörit eivät älähdä?


Olen kirjoittanut, itkenyt ja laulanut tätä Suomen päättäjien surkeutta. On melko varmasti totta, että suhteellisesti ottaen suurin kansantaloutemme syöpä on tuulivoima. Jokainen mylly, joka tänne rakennetaan, on hintaluokassa 4 – 5 miljoonaa euroa. Sen hyötysuhde jää varmuudella alle 20%, ja keskimääräinen käyttöikä on siinä 14 – 15 vuotta. Kun lisäksi otetaan huomioon se, että asennustyötä myöten kaikki on ulkomaalaista, jää suomalaisen työn osuudeksi vain myllyjen purku, metsänraiskaus ja myllyjen välisten yhteisteiden rakentaminen. Se ei ole todellakaan paljon, kun huomioidaan kokonaisuus.

 Kuvan lähde: https://www.riemurasia.net/kuva/Tuulivoimalan-lapaa-asennetaan-paikalleen/185182

Olen kovasti pahoillani siitä, että Suomen kansa antaa pettää itseään ja että on sellaisia täysin kunniallisilta vaikuttavia ihmisiä, jotka sortuvat tuohon kansan pettämiseen. Selkeästi voidaan kuitenkin näyttää toteen, että petoksen tunnusmerkit täyttyvät. En tarkoita ns. tuulivoimauskovaisia, jotka eivät ole rikollisia, mutta eivät vain ymmärrä. Asetan kuitenkin kovasti kyseenalaiseksi tuulivoimayhtiöiden palveluksessa olevien insinöörien moraalin, sillä vaikka he varmuudella tietävät myllyjen sekä tarpeettomuuden että haitallisuuden, he visusti vaikenevat niistä.

Aivan puhtaita jauhoja ei ole myöskään suomalaisen lääkärikunnan pussissa, sillä vain muutama on vaivautunut ottamaan selvää, mitä kaikkea lääketieteellinen koodi T75.2 pitää sisällään. Minä sain tämän määrityksen ulkomailta, jossa asiaa on tutkittu. Eräs ulkomaalainen lääkäri myöskin totesi, että asia on Suomessa niin uusi, että suomalaisille lääkäreille se on varsin outo asia. Koska satun sairastamaan tätä vibroakustista oireyhtymää, katsoin viisaimmaksi muuttaa paikkakunnalta. Se ei kuitenkaan estä minua vastustamasta tuulivoimaa, sillä toki moni henkilö vielä jälkeenikin jää. Useissa maissa tuulivoimaa vastustetaan paitsi sen olemattoman hyödyn takia, niin myös juuri terveydellisten näkökohtien vuoksi.

Myös luonnolle nuo häkkyrät saattavat aiheuttaa arvaamatonta vahinkoa. Voi olla totta, että perussuomalaisten työmies Matti Putkonen ampui hieman yli kuvaillessaan lepakoiden räjähdyksiä, mutta kyllähän niin voi oikeastikin tapahtua. Varmaa kuitenkin on, että sekä Suomessa että muualla maailmassa tuhannet linnut ovat kuolleet myllyjen vaikutuksesta. Kalajoella ollaan tyytyväisiä, että vain kahden merikotkan on varmuudella todettu silpoutuneen myllyn siipiin. Myllyt pitävät sisällään myös tuhansia litroja öljyä, joka saattaa joutua luontoon ja on jo joutunutkin monessa paikoin maailmassa. Lähin tällainen tapaus taitaa olla Ruotsissa, jossa mylly kaatui. Myllyjen ympäristöstä ja metsäteiden alta kaadetaan myös tuhansia hehtaareja metsää, joka ei ihan ilman seurauksia ole sekään.

Siis taloudelliset, lääketieteelliset ja ympäristölliset syyt puoltavat myllyjen kieltämistä. No näin ei kuitenkaan tehdä, vaan niitä rakennetaan vastuuttomien toimesta, tietämättömien antamilla luvilla. ”Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt”. Jotenkin siis ymmärrän tuulivoimayhtiöiden insinöörejä, mutta onhan meitä muitakin, joiden pitäisi joukolla ryhtyä estämään väärän tiedon syöttämistä tälle kansalle. Sama pätee lääkärikuntaan, jonka olisi otettava asioista selvää, kun on kiistaton tosiasia, että meitä tuulivoimapakolaisia on paljon. Vasta muutaman päivän olen asunut täällä Jyväskylän kodissa, mutta nyt on vointini jo parantunut huomattavasti enemmän kuin lääkärien hoidossa Kalajoella.

Varmaan on totta, että Matti Putkonen ampui hieman yli puhuessaan tuulivoiman vaaroista ja lepakkojen räjähtämisestä. Se on tietysti poliittinen tapa, mutta kaikesta huolimatta hän puhui totta. Samaa ei voida sanoa tuulivoimalobbareita, jotka paitsi että liioittelevat, niin myös suoranaisesti valehtelevat. Tiedänhän minä, että valehteleminen on ruma sana, mutta rumaa on myös pettää kokonaista kansakuntaa, jonka talous on muutoinkin kuralla.

Meillä on petos säädetty laissa rangaistavaksi, joten olisi varmaan kohtuullista, että tuulivoimayhtiöiden toiminnasta tehtäisiin rikosilmoitus. Minä olen siihen jo liian vanha mies, vaikka koulutukseni ja kokemukseni riittäisikin kumoamaan jokaisen tuulivoimalobbarin esittämän argumentin. Saksassa ja Australiassa tällainen ilmoitus on jo tehty, mutta saattaa olla että päätöstä saadaan odottaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti