Ei päivää ilman Trumppia

Oikeastaan on melko vaikea ajatella, kehen vertaisi, jos alkaisin miettiä, kuka tai millainen olisi Suomen Trump. Lähinnä voisin valita kahdestakin vaihtoehdosta, mutta sanotaan nyt sitten vaan se toinen: Teuvo Hakkarainen. Ei nyt ihan ehkä muuria alkaisi Ruotsin tai Venäjän rajalle rakentamaan, mutta ihan takuulla kieltäisi maahantulon lähes kaikilta ulkomaalaisilta. Trumpin tapaan Hakkarainen on suhteellisen varakas mies ja rasisti, joka ei säästele mielipiteitään, ei varsinkaan pienessä kännissä. Ja kunnon suomalaisten tapaan Hakkarainen on melko usein kännissä… ei tosin aina niin pienessä. 

  

Joku populismikeskustelu täällä Jyväskylässä kuulemma järjestetään, johon olen menossa mukaan, vaikka en aktiivisesti aio politiikkaan osallistua - tuskinpa löytäisin edes itselleni sopivaa puoluetta. Tässä keskustelussa pitäisi käsitellä kansainvälisen populismin nousua ja sen syitä, ikään kuin tämä Suomi olisi jotenkin eturintamassa. Totta maar täällä on populisteja ja niitä on tietysti Hakkaraisen lisäksi myös muissa puolueissa. Timo Soinin nimi mainittiin aina kun populismista puhuttiin, mutta mies muuttui melkein kokonaan, kun ministeriksi pääsi, vaikka lievä ”persuhan” siellä taustalla lymyää. Ajatuksiaan ei pyrkinyt naamioimaan Donald Trump, vaikka monet uskoivat näin käyvän miehen päästyä vallan ytimeen. Tuntui melkein että mies tuli entistä hullummaksi.

 

Perussuomalaisia pidettiin populistisena puolueena, ja kieltämättä se sitä onkin. Populismi sanana ymmärretään usein väärin, sillä todellisuudessahan se on vain yleisön mielipiteen kuuntelu ja oman toiminnan mukauttaminen näihin mielipiteisiin. Tietenkään se ei oikein politiikkaan soveltuva toimintamuoto ole, sillä todellisuudessa suurin osa kansasta ei ihan järkevien ratkaisujen takana seiso. Miettikääpä vaikka kireää rahatilannetta - eiköhän vain melkein kaikki puolueet, oppositiossa ollessaan, suostu unohtamaan sen, että raha ei kasva puussa. On niin helppo luvata vaikka kuu taivaalta, kunhan vain ei tarvitse antamiaan lupauksia toteuttaa.

Suomen populistisin puolue lienee tällä hetkellä Vihreät, joskin samantapaisia pyrkimyksiä tuntuu olevan kaikilla muillakin vasemmistopuolueilla. Demarit ovat ulkoistaneet rahan tuhlauksen ammattiyhdistysliikkeelle ja ikään kuin myötäilisivät niiden toiveita, täysin tietoisena siitä, että meillä ei ole siihen varaa. Onhan se herkullinen tilanne päästä syyttämään hallituspuolueita huonosta talouspolitiikasta, jos sattuu todella käymään niin, että hallitus taipuu ammattiyhdistysliikkeen vaatimuksiin.

Trumppiin verrattavia tolleroita Suomen politiikka on täynnä, mutta useimmat ovat eri tavalla tärähtäneitä. Kaikki eivät toki ole rasisteja, eivätkä edes ulkomaalaisvastaisia, mutta joku pimeä kohta jokaiselta löytyy. Politiikkaan osallistuminen ja siellä menestyminen vaatii yleensä jonkinasteista vallanhimoa, mutta sen ei pitäisi antaa sokaista.

Totta on, että monet perussuomalaiset ovat vallanhimon sokaisemia, mutta näin on laita myös monessa muussa puolueessa. Uskotteko todella, että demarit, vihreät tai vasemmistoliitto ajavat tämän maan etua?!. No eivät varmasti aja. Sitä ei tee myöskään Paavo Väyrynen, ja tuskinpa vaan edes Jyrki Katainenkaan, joka viis veisaa Suomesta niin kauan kuin saa paistatella EU:n loisteessa.

Jos Donald Trumpista on jotain hyvää sanottava, niin sanotaan nyt sitten sama kuin hyvää puhuva pappi sanoi paholaisesta: ”On se ainakin aktiivinen.” Ihan samaa ei voi sanoa useimmista muista tolleroista…. onneksi.

Kyllä se totta on, että kaikkein kauhein yhdistelmä on ahkera ja tyhmä. Ehkä Trump ei ole tyhmä, on vain lievästi suuruudenhullu. Onneksi meillä on laki, joka ei salli presidentille samanlaista ylivaltaa kuin esimerkiksi Venäjällä ja USA:ssa. En hauku kummankaan maan presidenttiä, totean vaan, että jos olisin jommankumman maan kansalainen, yrittäisin mahdollisimman pian päästä turvallisimmille vesille. Pohjimmiltaan suuruudenhulluus on tauti, joka saattaa johtaa äärimmäisiin tekoihin, ja silloin ei kukaan ole turvassa.

Jyväskylän viikonloppu

Taisin jossakin vaiheessa luvata, että en minä tästä blogistani päiväkirjaa aio tehdä, enkä rupea ihan normaaleja päivittäisiä tapahtumia kuvaamaan. Edelleen uskon siihen, että en ole niin tärkeä henkilö, että ketään kiinnostaisi se, milloin syön ja milloin käyn vessassa. Kyllä tämä paikkana kuitenkin sen verran Kalajoesta eroaa, että onhan täällä asuminen hieman erilaista. Ensinnäkin tämä on oikea kaupunki ja täällä on suunnilleen kaikki se mitä kaupungissa pitääkin olla. Kun nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa tänne muuttomme jälkeen saimme olla ihan kotioloissa, niin ajattelin kuitenkin hieman valottaa, miten on mennyt. Tämä ihan vaan siitä syystä, kun moni on soitellut, meilannut ja muuten vain kysellyt, että ”miten meni viikonloppu”.

Normaali vastaus tuollaiseen kysymykseen on kai: ”Kiitos hyvin”. Niinhän se pääsääntöisesti tietysti menikin, mutta pieniä vastoinkäymisiäkin mukaan sopi. Lauantai meni siinä, kun kiukuttelin, kuinka vaikea on kaupungilla liikkua autolla ja vielä vaikeampaa löytää parkkipaikkaa, vaikka kaupunki on täynnä tyhjiä pysäköintitaloja. No ei niihin kukaan autoaan rupea viemään, jos vain asioilla aikoo pistäytyä. Niinhän siinä sitten päädyttiin moottoripyöräliikkeeseen etsimään sopivaa skootteria. No eihän sitä liikkeestä löytynyt, joten ei muuta kun istuman ”tietsikan” ääreen ja netistä etsimään. Löytyihän se ja luultavasti hyvä löytyikin. 

Teatterissa on käyty muutaman kerran, joten nyt koetimme sitten purkaa kulttuurin nälkäämme kiinnittelemällä tauluja seinälle. Mitenkäs tänne kerrostalokaksioon kaikki 40 tauluamme sopisi, ja kun seinätkin on mitä on, niin sanomistahan siitä tuli ja minä mieleni pahoitin.

Sitten Pirjo vei minut mielenrauhoittamisteelle tosi hienoon satavuotiseen rakennukseen, jossa oli ehkä yksi Suomen upeimmista teehuoneista, ja minä maksoin. 

 

 

 

No kyllä se vähän auttoi, varsinkin kun kierrettiin pieni nostalgialenkki Ainolan vanhan tanssilavan kautta, ja katselin hetken aikaa tuota paikkaa, jossa niin usein olin retonkia rypistelemässä. Taitavat vaan olla senaikaset ”morsiammet” vähän huonossa kunnossa, kun en ole ainuttakaan tavannut. Saattaa kyllä olla niinkin, että kuluneet vuosikymmenet ovat sen verran kasvoja muokanneet, että en enää tunnista, vaikka viereeni istuisi. 

 

Niin, että tässä nyt sitten tällainen blogi. Kun aikoinaan aloitinkin tämän blogin kirjoittamisen nimellä ”Kallan kuvernööri”, jo paljon ennen Kalajoelle muuttamistani, niin menköön nyt edelleen sillä nimellä.

Useimmat kai tuntevat tarinan Kallan itsehallinnosta, joka siis koskee saaren asukkaita. Se antaisi kenelle tahansa saaren asukkaalle vallan nimittää itsensä ihan miksi tahansa hallitsijaksi, jos hän olisi saaren ainut asukas. No en todella minäkään ole saaren asukas, enkä tuota kyseistä titteliä ole itselleni hamuamassakaan. Ehdottomasti se on vain tämän blogin nimi, mutta ajatukseen itsehallinnosta se perustuu.

 

En siis ole Kallan kuvernööri, vaikka sellaista nimeä blogissani käytän. Sattuuhan sitä. Sanotaanhan Kalajokeakin kaupungiksi :-)

 

En vaan lakkaa ihmettelemästä

Niin että mitä minä lakkaamatta ihmettelen? No ihmettelen ihmisten tarvetta olla aina oikeassa. Ihmettelen tätä siitä huolimatta, että itsekin kirjoittelen lakkaamatta omia mielipiteitäni. Juuri siitä on kysymys. Aina silloin tällöin muistutan lukijoilleni, että kyseessä on minun mielipiteeni eikä mikään fakta, ellei kyseessä ole fakta.

Ihmettelyn aihe on muun muassa se, että maailmassa tarvitaan satoja erilaisia uskonnollisia yhteisojä, jotka kaikki uskovat olevansa oikeassa. Suomessakin melkein jokaisella lahkolla on omat kannattajansa ja kiihkeimmät näistä kannattajista ovat valmiita syöksemään kadotukseen jonkun toisen lahkon kannattajat. No oikeasti minä uskon siihen, että jos joskus onnistun kaikista synneistäni huolimatta pääsemään taivasten valtakuntaan, saan tutustua siellä ihan uusiin ihmisiin, joista monet ovat varmaan muslimeja, toiset helluntailaisia tai vapaakirkkolaisia. Saattaapa joukossa olla joku Jehovan todistajakin, vaikka juuri minä en heidän kaikkia tapoja hyväksyisikään. Olen kyllä antanut kertoa itselleni, että kyseessä on lahko, jonka monet käytännöt ovat ristiriidassa jopa Suomen lain kanssa, mutta tässä tapauksessa on onni se, että ei minua eikä muitakaan uskontojen arvostelijoita ole asetettu tuomarin asemaan tässä asiassa.

Oikeassa olemista tuskin voidaan mitata lahkon suuruudella tai pienuudella. Suurin osa suomalaisista pitää luterilaisuutta ainoana oikeana uskontona, kaikkine suuntauksineen. Se on kuitenkin pienin kaikista viidestä protestanttisesta kirkkokunnista ja monen verroin pienempi kuin esimerkiksi toinen ns. ”valtionkirkkomme” ortodoksinen kirkko. Kumpikaan näistä yhteisöistä ei ehkä sittenkään ole se ainut oikea.

Kyllä minun kerettiläinen mieleni kapinoi koko ”ainut oikea” -ajatusta vastaan. Ellei sitten uskota sitä, että ainut oikeassa oleva on ihminen. joka pyrkii elämässään noudattamaan Raamatun kymmentä käskyä ja kuuntelee omantuntonsa ääntä. Siihen minä uskon, että tuosta porukasta Jumala valitsee taivaaseen poimittavat yksilöt, eikä siihen juurikaan vaikuta se, mihin seurakuntaan satut kuulumaan. Joulukirkossa toki kävin ortodoksisessa kirkossa ja seuraavana päivänä vielä helluntailaisten kappelissa. Vaimoni, joka on minua parempi ihminen, kävi vielä oman luterilaisen kirkkonsa palveluksessakin, johon minä huonompikuntoisena en enää jaksanut lähteä.

Ei uskonto ainut ihmettelyn aihe tässä elämässäni ole. Yhtä paljon minä olen miettinyt meidän urheiluelämää. Miksi meillä on ollut niin monenlaisia urheiluliittojakin ja saman lajin piirissä monenlaisia seuroja, jotka on perustettu puhtaasti poliittisin perustein, mutta kaikissa vakuutetaan, että politiikkaa ei siten puhuta?

No ei puhuta ei, mutta kun olin aikoinani Jyväskylän nyrkkeilijöiden jäsen, niin sain kai minä ainakin ihmetellä, millainen laji se työväen nyrkkeily on. Onkohan se jotain sukua thainyrkkeilylle?

Näin kansa vähenee

Taisin tuossa aiemmin kirjoittaa, että eroa S-liikkeestä ihan vaan protestina isänmaanvastaiselle toiminnalle. Tukevat rontit tuulivoimaa, joka on joka suhteessa vahingollista. Perussuomalaisten jäsenyydestä luovuin hieman samankaltaisesta syystä. Toki vastustavat tuulivoimaa, niin kuin suurin osa Suomen kansasta, mutta toimivat silti isänmaan vastaisesti.

Vastustavat nimittäin minun ja muutamien minuakin nuorempien eläkkeitä. Ihan matemaattinen tosiasia on, että syntyvyys on tässä maassa selkeästi pienempi kuin samanaikaisesti kuolevien määrä. Tämä tarkoittaa ihan alakoulun laskuopinkin mukaan sitä, että väki vähenee. Tämä taas tarkoittaa sitä, että myös työtä tekevien määrä vähenee, joka sitten aikaa myöten johtaa siihen, että huoltotaseemme romahtaa. Pahinta kaikessa, että nuo kuolevat eivät kuole saappaat jalassa ihan vaan pystymetsässä, vaan ovat aikansa eläkkeellä ja sitten sairastelevat ja tulevat kauhean kalliiksi yhteiskunnalle. Totta he tietysti ovat eläkkeensä ansainneet, samoin kun hoitonsakin, mutta kun systeemi on, että jälkipolvien pitäisi pystyä kustantamaan tämä ns. huoltotase. Eivätpä kuitenkaan pysty, jos väki vähenee tätä vauhtia.

Sanotaan, että ”toisen kuolema on toisen leipä”, joka tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että kun jossain soditaan, niin siviilit pakenevat johonkin ja auttavat itseään ja yleensä myös sitä maata, johon pakenevat. Kun nämä pakolaiset tulevat väestötappiomaahan, on se erityisen suuri apu tälle maalle…. se on sitä leipää. Vaan eivätpä syö ”persut” tätä leipää, vaan huutavat kurkku suorana, että ”rajat kiinni.” Jos oikeasti kävisi niin, että persujen pakolaispolitiikka saisi yleistä kannatusta, näivettyisi tämä maa lopullisesti. Nyt on onni onnettomuudessa se, että muualla soditaan ja me saamme nauttia tästä pakolaisten tuomasta avusta. Onneksi suurin osa Suomen kansasta on siinä määrin laskutaitoista, että osaa laskea tuon yksinkertaisen tehtävän.

Niinpä… ja kaikkein äänekkäimmin pakolaisia vastustavat juuri ne, jotka lähes koko ikänsä ovat olleet yhteiskunnan elätettävinä. Laskekaa vaan, mitä yksi pakolainen on tullut tälle yhteiskunnalle maksamaan aina hamaan hautaan asti… siis menot ja tulot, mutta laskekaa myöskin, mitä yksi olliimmonen on maksanut tälle yhteiskunnalle ja tulee vielä maksamaan.

Lähes kaikki asiantuntijat ovat sitä mieltä, että me emme enää tulisi toimeen ilman näitä ulkomaan apuja… miksi siis vastustaisimme niitä?

Eilen kuulin juuri uutisen, joka kertoi, että Suomi on nyt turvallisin, mitä koko 2000- luvulla. Pakolaiset eivät juurikaan ole aiheuttaneet häiriöitä, ellei sellaisiksi lasketa rasistisia hyökkäyksiä vastaanottokeskuksia kohtaan. Ne kyllä ovat suomalaisten ääriainesten provokaatioita, samoin kun poliisille tehdyt aiheettomat ilmoitukset tapahtumattomista raiskauksista.