maanantai 22. toukokuuta 2017

Persujen kuuolema


Kyllä minä hyvin osaan samaistua perussuomalaisista pois potkittuihin ihmisiin, vaikka erosinkin aivan vapaaehtoisesti, kun puolue liukui nykyiseen suuntaukseensa, jossa sen tulevaisuus ei kovin valoisalta näytä. Tuo ”kunnon persujen” erottaminen lienee tuon liukumisen ilmentymä, vaikka selkeää yhteyttä ei heti löydykään. Tulevassa puoluekokouksessa en siis minä enää ole äänestämässä, mutta seuraan mielenkiinnolla, miten tulee käymään. Jos olisin menettänyt kokonaan mielenkiintoni, olisi se kuin jättäisin kuolevan vanhuksen vaille mielenkiintoa vain siksi, että tuo vanhus pian kuitenkin kuolee. Näinhän en tietenkään voisi menetellä, vaikka ymmärtäisinkin, että ei tuosta vanhuksesta oikein mihinkään ole. Eihän perussuomalainen puolue tietenkään mikään vanhus ole, mutta kuolinkamppailu on hyvin samankaltainen. Ei puolueesta enää mihinkään ole, joskin hallituspaikka toistaiseksi onkin. Jokseenkin varmaa on, että ei enää seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

Kun nuori ihminen on kuolemansairas, voi joskus tapahtua ihmeparantumisia. Kun nuori puolue kärvistelee samanlaisessa olotilassa, ovat ihmeparantumiset todella harvinaisia. Pieni oljenkorsi perussuomalaisilla toki vielä on, mutta se riippuu paljolti tulevasta puoluekokouksesta ja siellä suoritettavista valinnoista, sekä sen jälkeisestä politiikasta. Puolue joko pirstoutuu ja häviää puoluekartalta, tai kituu pienpuolueiden joukossa. Se oljenkorsi on suomalisille eduksi oleva suunnanmuutos. Suunnanmuutos edellyttää inhimillistä pakolaispolitiikaa, realistista sopeutumista Euroopan unioniin ja kansainvälisen tutkimustyön arvostamista. Kansainvälisen tutkimustyön arvostamisessa on päästy jo hyvään alkuun, kun on myönnetty tuulimyllyjen tuhoisa vaikutus. 

 
Selvää on, että johtajuus on enemmänkin synnynnäinen ominaisuus kuin koulutuksella hankittu avu. Joistakin vain ei ole johtajiksi eikä edes puhujiksi, joten se pitää puolueväen kyllä nyt huomioida. Puolueen puheenjohtajan valinta voi nyt kaataa puolueen lopullisesti tai luoda mahdollisuuden uudelle nousulle. Kyllä minä edelleen olen sitä mieltä, että ”persuja” tarvitaan, mutta ei nykyisen kaltaisia ”persuja.” Oikeasti me suomalaiset emme tarvitse ainakaan rasismia emmekä maahanmuuton varjolla väritettyjä uhkakuvia.

Entinen kotikuntani Kalajoki on hyvä esimerkki onnettoman puheenjohtajavalinnan onnettomasta lopusta. Netin kirjoituksissa arvosteltiin jo aikoinaan meitä puolueen kunnallisvaaliehdokkaita. Näin jälkeenpäin on myönnettävä, että eihän se valikoima kovin hääppönen ollut. En toki tiedä kaikkien menneisyyttä enkä nykyisyyttäkään, mutta en juuri ihmettele, että puolueen ylivoimaiseksi ääniharavaksi nousi maahanmuuttaja. Siis perussuomalainen, joka ei ollut lainkaan suomalainen. Näinhän se yleensä käy: kun me tutustumme näihin uusiin kansalisiimme, saattaa hyvinkin olla, että pidämme heitä parempina suomalaisina kun ns. kantasuomalaisia. Sitäkö me kantasuomalaiset oikeasti pelkäämmekin!

Jännityksellä jään odottamaan, alkaako ”persujen” nousu vai kuolinkamppailu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti