Hyvä poliisi, paha media

Minulla on tapana kaivaa näitä tiedonjyviä, milloin minkin kirjoitukseni tueksi, milloin mistäkin. Joskus löydän joitakin sanoja, joskus jopa asiaakin. Tällä kertaa haaviini tarttui otsikko eräästä ilmaisjakelumediasta.

Kun katsoin edellisenä iltana pilottijakson Jari Aarnion rikollisesta urasta, mietin, vieläköhän Suomen kansa samalla varauksettomuudellaan luottaa poliisiin kuin mitä se on vuosikymmeniä luottanut. Tottahan se on. että Aarnion tapaiset henkilöt saavat luottamuksen horjumaan, mutta ainakin minä uskon pääsääntöisesti viranomaisten vilpittömyyteen ja oikeudentajuun. Niin tuntuvat useimmat tuntemani ihmisetkin luottavan, vaikka aina on niitäkin ”oikeustaistelijoita”, jotka jaksavat jauhaa omaa puppuaan poliisien, tuomareiden ja oikeuslaitoksen epärehellisyydestä ja kansalaisten tahallisesta riistämisestä. Ihmiset, joilla on kyltymätön oikeassa olemisen tarve ja hieman rikollinen luonne, kuuluvat tuohon kastiin.  He eivät ole eksyksissä, he näyttävät syntyneen sellaisiksi. He ovat miehiä ja naisia, jotka ovat luonnostaan kykenemättömiä olemaan rehellisiä sekä itselleen että toisille.

Poliisia, puolustusvoimia, oikeuslaitosta ja pelastusvirnaomaisia pidetään yleisesti ottaen tosi luotettavina. Noin 90% Suomen kansasta luottaa noihin instansseihin. Yli puolet kansasta luottaa myös verottajaan ja sen oikeudenmukaisuuteen, mutta samanaikaisesti vain alle 15% pitää poliitikkoja luotettavina. On totta, että poliitikot ovat omalla toiminnallaan rapauttaneet tämän luottamuksen, ja osasyynä siihen tietenkin on tuo paljon parjaamani puolueuskollisuus. Tultuaan valituksi ehdokas prässätään puolueen muottiin, vaikka hän omassa kampanjassaan olisi luvannut aivan jotain muuta. Eipä siis ihme, että vaalilupaus tulee petetyksi ja samalla luottamus rapisee.

Kansalaisten luottamusta mitataan määräajoin. Menetelmänä käytetään haastattelututkimusta, joka antanee melko selkeän kuvan itse instanssin luotettavuudesta ja kansalaisten käsityksestä siitä.

Pitemmän ajan keskiarvoilla mitattuna poliitikot ovat siis pahnan pohjimmaisena tuolla 15% luotettavuudellaan. Kärkeä pitää edelleen poliisi, johon luottaa kansasta peräti 92%. Varmasti nuo luvut pitävät yhtä totuuden kanssa, mutta Jari Aarnion kaltaiset tapaukset herättävät meitä kyllä. Virkapukuun silti luotetaan.

Tutkimustulokset kertovat surullista kieltä kansallisen mediamme luotettavuudesta. Tutkitusta aineistosta vain noin kolmasosa luottaa varauksettomasti mediaan. Luotettavimpana pidetään YLE:n uutisia ja epäluotettavimpana lehdistöä. Lehdistön uutisoinnissa epäluotettavaksi sanotaan median sensaatiohakuisuus ja sen mukanaan tuoma uutisten värittäminen. Myös Suomeen rantautunut ”keltainen lehdistö” lisää median epäluotettavuutta, ja poliittisten puolueiden äänenkannattajat ovat jääneet samalle tasolle muun politiikan kanssa. Sosiaalinen media ja internet sinänsä heittävät oman suolansa tuohon mediasoppaan. Suurin osa kansasta toki tajuaa, että ei se mikään oikea tietolähde olekaan.  Siellä on kaiken maailman vaikuttajia, joista osa on täysin moraalittomia. Se on kuitenkin omalta osaltaan vaikuttamassa median huonoon kokonaistulokseen.

Kun kansalaisilta kysytään, voidaan hyvinkin yhtyä tuohon toteamukseen: ”Hyvä poliisi, paha media.” Mihin sitten jäävät poliittiset päättäjät?  Jääkööt he toistaiseksi omaan arvoonsa, sillä tuskinpa kovin moni luottaa hiihtäjien ammattitaitoon, vaikka pitäisikin heitä suhteellisen rehellisinä.

Näin asia valitettavasti on, vaikka itse olemme päättäjämme valinneet.  Kannattaa siis aloittaa tutkimukset menemällä peilin eteen.  Siellä minäkin aikaani vietän, mutta siitä huolimatta päästän näitä tekstejä julkisuuteen. Osittain siksi, että olen tätä mieltä ja osittain siksi, että saisin palautetta.